Viiden suora: Carcassonne-variantit

by 15 marraskuuta 2 kommenttia

Kestoklassikko Carcassonnesta on tehty enemmän kuin tusina varianttia, nyt vertaillaan niistä viittä. 

Vertailemme sarjassa viittä tietyn teeman peliä keskustelevalla tyylillä. Tämä on siis viiden suora, ei viiden parhaan suora. Tällä kertaa aiheena ovat Carcassonne-variantit.

Carcassonne, tuo lautapelaavan maailman suurlähettiläs, on tuonut harrastuksen pariin uutta väkeä jo vuodesta 2000 lähtien. Minutkin. Carcassonne valittiin Suomessa Vuoden peliksi 2004. Klaus-Jürgen Wrede on ehtinyt vääntää laattojenasetteluaan tähän mennessä 13 eri variantiksi, minkä päälle tulevat vielä lisäosat. Lautapelit.fi on julkaissut näitä kiitettävästi suomenkielellä. Meillä on varianteista vielä moni tahkoamatta, mutta viiden suoraan kokemukset riittävät kirkkaasti.

Tähän viiden suoraan otimme mukaan seuraavat pelit:

  1. Carcassonne + Kirkot ja kievarit (2002) + Kirjurit ja kauppiaat (2003)
  2. Carcassonne: The Ark of the Covenant
  3. Carcassonne: Etelämeri
  4. Lasten Carcassonne
  5. Carcassonne Korttipeli

Carcassonne (2000) + Kirkot ja kievarit (2002) + Kirjurit ja kauppiaat (2003)

Carcassonne sijoittuu teemaltaan Etelä-Ranskaan, tarkemmin sanoen (kuinkas ollakaan) Carcassonne-nimiseen kaupunkiin ja sen ympäristöön. Pelaajat rakentavat sattumanvaraisesti nostamillaan laatoilla kaupunkeja, teitä ja maaseutua. Meepleillä apustetaan näitä kokonaisuuksia jo rakennusvaiheessa, ja pisteytys tehdään, kun kokonaisuus on valmis.

Lisäosia on ilmestynyt kymmenkunta, ja pelistä tuli vuonna 2015 myös toinen laitos, joka uusi laattojen kuvituksen hyvin hienovaraisesti. Kummasta versiosta pitää enemmän on aivan makuasia. Lisäosien uusittuja versioita julkaistaan kakkosedikkaan hiljalleen, alkuperäisen pelin laajennukset toimivat uuden version kanssa, mutta ne eivät näytä täysin yhteneviltä tyyliltään

Kahta ensimmäistä lisäosaa Kirkot ja kievarit sekä Kirjurit ja kauppiaat pidetään yleisesti hyvinä. Meillä ne ovat olleet käytössä niin pitkään, että laskemme ne tässä jutussa osaksi peruspeliä.

Annika: Vietin muutaman vuoden välitilassa ennen kuin minusta tuli lautapeliharrastaja. Välitilalla tarkoitan sitä, että aloin tajuta, että tarjolla on muutakin kuin Kimble, Monopoli ja Afrikan tähti. Jotain parempaa jopa. Meille muotoitui seurustelun alkuvaiheessa tavaksi (sinun aloitteestasi) levittää pöydälle Menolippu tai Carcassonne. Tykästyin Carcassonneen, ja seuraavat  2-3 vuotta halusin pelata vain sitä. Olitkohan turhautunut. Yhä vielä valitsen sata kertaa mieluummin Carcassonnen, jos vaihtoehtona on hieman tylsä Menolippu. Ja Carcassonne on edelleen hyvä. Vähän puhkikulunut vain, mikä ajaa ennemmin valitsemaan pöytään jonkin sen varianteista.

Kaitsu: Carcassonne päätyi ilmestymisensä jälkeen kaveriporukoissani illanvietoissa lähes aina pöytään. Maksimipelaajamäärällä ja usealla lisärillä pöytä ja jaksaminen loppui ennen peliä. Silti hankin pelin itsekin, ja se oli tosiaan seurusteluvaiheessa Menolipun kanssa se peli, jolla testasin miten kestät nörttitouhujani.

Annika: Varmaan suurin syy siihen, miksei minusta tullut lautapeliharrastajaa aiemmin, on se että olen niin laiska sääntöjen opettelija. Carcassonnessakin viitsin ottaa maanviljelijät käyttöön vasta tosi myöhään. Siihen saakka mentiin aina samoilla askelmerkeillä.

Kaitsu: Maajussit eivät ole minunkaan suosikkejani. Ne ovat tylsiä kertasijoituksia, jotka usein ratkaisevat pelin. Mieluummin pelaan niin, että kukaan ei käytä niitä. Ykkös- ja kakkoslisäri toivat peliin ihan tarpeeksi vaihtelua, enkä ole noin kymmeneen vuoteen kaivannut yhtään lisää laattoja tai vaihtoehtoisia pisteenkeräyskeinoja. Nytkään emme käytä joka kerta kaikkia kahden ensimmäisen lisäosan sääntöjä.


Carcassonne: The Ark of the Covenant  (2003)

Wrede on tässä variantissa saanut suunnittelijakaveriksi Ursula Stephanin. Teemana on israelilaisten vaellus autiomaassa ja siihen liittyvä liitonarkin kuljettaminen. Teiden varsien keitaat ovat analogi kievareille. Spesiaalijuttuja ovat valmistuneen kaupungin pistemäärän tuplaava profeettameeple sekä laidunten lampaat ja sudet (edellinen +2 pistettä, jälkimmäinen -2). Perus-Carcassonnen luostareita vastaavat temppelit, jotka kuitenkin pisteytetään “ristin muotoon”, mikä symbolisesti vähän hassusti sekoittaa kristinuskon juutalaisuuteen ennen aikojaan. Varsinainen erikoisuus on kuitenkin liitonarkki, jota voi liikuttaa omien meeplejen kautta ja luokse ja näin saada lisäpisteitä. Arkin liikuttaminen on vaihtoehto meeplen sijoittamiselle.

Annika: Liitonarkki-versiota tiirailin nettikaupoista pitkään ja heti, kun sen sai alennuksella, tartuin kiinni. Olin kuullut tästä ihan hyviä arvioita etukäteen enkä pettynyt. Liitonarkin liikuttelu tuo peliin lisää strategista ulottuvuutta. Sillä voi itse asiassa kerätä varteenotettavan pistesaldon, varsinkin jos “ajaa liitonarkin nurkkaan” josta kilpailijoiden ei sitä enää kannata siirtää lähemmäs omia meeplejään. Laattojen kuiva värimaailma tukee teemaa ja on peräti virkistävä tuhannennen perus-Carcassonne-pelin jälkeen.

Kaitsu: Tämä ei tosiaan ole yhtään hullumpi versiointi. Kuivuudestaan huolimatta maasto muodostaa kauniimman kokonaisuuden kuin joku Etelämeri, jossa meret ovat täynnä pöhköjä siltoja. Alkuperäisen pelin loppupelin maisema on silti edelleen hienoin. Arkin liikuttaminen on ihan hyvä taktiikka. Se tuo pienen, mutta mielenkiintoisen lisän peliin.

Liitonarkki punaisessa kaupungissa.

Carcassonne: Etelämeri (2013)

Tämä variantti vie pelaajat maalta merelle ja saaristoon, eksoottiselle Etelämerelle. Tiet ovat muuttuneet silloiksi, kaupungit saariksi ja pellot merialueiksi. Kun näitä varaa ja rakentelee valmiiksi, saa palkinnoksi tuotteita: banaaneja, simpukoita ja kaloja. Ne realisoituvat pisteiksi pelin lopussa. Perus-Carcassonnen luostaria vastaa markkinapaikka, jonka mekaniikka on kuitenkin erilainen. Kun sen saa ympäröityä laatoilla, voi ottaa itselleen erikoistavoitelaatan. Kun tavoite on täyttynyt, eli on saanut kerätyksi esimerkiksi kolme banaania ja yhden simpukan, laatta antaa palkinnoksi tietyn määrän pisteitä. Nämä pisteet ovat suuremmat kuin pelkistä tuotteista saisi. Joissakin merilaatoissa on kalastusveneitä, jotka aiheuttavat merialueen pisteytyksen. Jos kyseisellä alueella on meeple, se palautuu pelaajalle pisteytyksen jälkeen.

Annika: Olin ennen peliä lukenut jostain, että Etelämeren säännöt on kerrottu tosi epäselvästi. Me saimme pelin melko helposti käyntiin - kunnes vasta kaksi päivää myöhemmin tajusimme, että olimme jättäneet huomioimatta pikkuveneiden vaikutuksen pisteytykseen. Luulin, että niissä toimii sama sääntö: kolme resurssia on yhtä kuin yksi piste. Sain siis vähän liikaa pisteitä.

6 pisteen arvoinen laivalaatta vaatii kaloja ja banaaneja.
Kaitsu: Meeplejä on vain neljä pelaajaa kohden, mutta kaikki voi halutessaan poistaa laudalta reserviin ennen kuin rakennettava alue valmistuu. Se on ihan hyvä mekaniikka, vähentää virheiden merkitystä rennossa pelailussa tai aloittelijoiden kanssa.

Annika: Tavallaan on ihan kivaa vaihtelua, ettei pisterataa ole, vaan kerätyt meren ja saarten antimet lasketaan vasta lopussa ja kaikki pisteet tulevat niistä.
Jos useimpiin muihin Carcassonneihin vertaa, niin Etelämeressä ajattelu pitää kääntää ylösalaisin: merialueelta ropisee paremmin ja todennäköisemmin pisteitä kuin saarista, jotka ulkonäkönsä puolesta muistuttavat esimerkiksi perus-Carcassonnen kaupunkeja. Vastustaja voi tietysti jäynätä lisäämällä merialueeseen kalastusveneen ja pakottamalla kilpailijansa apajilta ennen kuin kalaa alkaa kunnolla kertyä.

Kaitsu: En erikoisemmin pidä laattojen kuvituksesta tässä, varsinkin ne tuotteiden kuvat pilaavat maisemasta sen vähän mitä olisi kiva muuten katsella. Ne helmenkalastajien tai minkälienee simpukansukeltajien sillat ovat ihan kamalia. Ihan kuin himmeli olisi oksentanut laudalle.

Kaitsu vihaa meren halki kulkevia simpukkasiltoja.

Lasten Carcassonne (2009)

Tämä Marco Teubnerin luomus tiivistää aikuisten Carcassonnen nelivuotiaallekin sopivaksi kymmenminuuttiseksi rykäisyksi. Kaupungit, luostarit ja pellot on nyt unohdettu, ja keskitytään ainoastaan teihin. Laatat sopivat aina toisiinsa. Kun tie saadaan päättymään molemmista päistä, sen päälle asetellaan yhtä monta omaa meepleä kuin tiellä on sen värisiä piirroshahmoja. Se voittaa, joka saa ensimmäisenä laitettua kaikki meeplensä laatastolle.

Annika: Tätä ei tietenkään voi vakavissaan verrata aikuisten Carcassonne-versioihin. Kun peli on suunniteltu 4-vuotiaista ylöspäin, on ulottuvuuksia yksinkertaisesti vähemmän. Lastenpeliksi tämä on kuitenkin mielestäni harvinaisen tyylikäs. Pelissä kun voi sekä edistää omia tavoitteita että hankaloittaa muiden. Komponentit ovat laadukkaat ja ilahduttavat silmää. Siinä suhteessa tämä muistuttaa Stone Age Junioria, mikä ei ole ihme, kun suunnittelija on sama. Lasten Carcassonne on toiminut mukavasti kohderyhmässään lautapelikerhossamme.

Kaitsu: Olen samaa mieltä, yksi parhaita lastenversioita aikuisten peleistä mitä olen nähnyt. Tätä voisi oikeastaan pelata Sampon kanssa useamminkin. Tässä on ihan oikeasti jo vähän kilpailuhenkeä, joka saa aikuisenkin pysymään hereillä eikä vain rukoilemaan ääneti mielessään pelin päättymistä.

Lasten Carcassonnessa rakennetaan vain teitä. Silti se on mitä mainioin lastenpeli.

Carcassonne Korttipeli (2009)

Carcassonne Korttipeli näyttää kuuluvan päällisin puolin laajaan Carcassonne-pelien joukkoon, mutta on pelimekaniikaltaan aivan eri eläin. Pelissä kerätään neljässä värissä tulevia kortteja setteihin, joiden pisteet koitetaan maksimoida. Muutamalla satunnaiselementillä tuodaan vähän lisäjännitystä.

Annika: Nyt meinaa tulla tenkkapoo muistamisessa. Pelasin tätä ensimmäisen ja toivottavasti myös viimeisen kerran keväällä 2012. Hotellihuoneen lattialla, viimeisellä raskauskolmanneksella tuskaisessa olotilassa. Odotin laadukasta Carcassonne-matsia ja sain jotain ihan muuta. Polvia kolotti, säännöt vaikuttivat typeriltä tai sitten en vain ymmärtänyt niitä. Carcassonnea kokemuksesta ei joka tapauksessa tullut lainkaan mieleen.

Kaitsu: Kokeilin Car(d)cassonnea tai kotimaisittain Carcassonne Korttipeliä pari kertaa vielä tuon hotellissa koetun pettymyksen jälkeen, mutta ei se siitä parantunut. Kuvitus on  Carcassonnea, mutta pelinä tämä on lähinnä sukua Colorettolle. Setinkeräilyä onnenkoitoselementillä. Kaksinpeli on ihan vitsi. En pidä edes Colorettosta ja tämä on vielä vähän huonompi. Samoja mekaniikkoja käyttävistä peleistä Port Royal  on valovuosia kumpaakin parempi. Tiedän kuitenkin ihan järkeviä ihmisiä, joista Carcassonne Korttipeli on ihan kelpo tekele. Ei vaan toimi minulle.

Korttiversiossa kerätään settejä. Ei napannut todellisuuspakoilijoita tämä versio.


Yhteenvetoa

Annika: Jos mukaan olisi otettu Carcassonne: Uusi Maailma, se olisi vienyt kirkkaimman mitalin. Viiden suoran järjestykseni on: The Ark of the Covenant, Etelämeri (ihan vaan uutuudenviehätyksen takia, luulen), perus-Carcassonne, Lasten Carcassonne ja Carcassonne Korttipeli. Muutamalla uudella lisärillä peruspeli voisi kivuta kamppailemaan ykköspaikasta.

Kaitsu: Originaali on edelleen minulle ykkönen, vaikka olenkin hakannut sitä kyllästymiseen asti. Siinä kaikki miellyttää silmää ja käy järkeen. Uusi maailma olisi ollut kakkonen, mutta sen poissaollessa tästä viisikosta nostan Liitonarkin hopealle. Lasten Carcassonne on kolmas, Etelämeri neljäs ja korttipeli alias Crapcassone on kaukana perässä.

Annika: Meillä oli pitkähkö tauko “aikuis-Carcassonnen” pelaamisessa ja taisin ajatella, ettei siihen enää juuri tule palattua. Liitonarkin myötä kuitenkin innostuin tästä uudelleen - konsepti tuntuu yhä hyvältä! Silloin aikanaan välitilavuosieni aikana Carcassonne oli minusta tosi edistynyt ja monimutkainen peli, nyt se ei sentään enää sellaiselta tunnu. Mutta omassa ekolokerossaan se täyttää tehtävänsä enemmän kuin erinomaisesti: on portti siihen hienompaan, avarampaan ja monipuolisempaan lautapelaamisen maailmaan.

Kaitsu: Carcassonne kuuluu Menolipun ja Catanin kanssa ikivihreisiin klassikoihin joiden pariin palaa aina uudestaan, vaikka välillä iskisi totaalinen ja vuosia kestävä kyllästyminen. Eri variantit pitävät pelin jotenkin tuoreena, vaikka eivät jaakaan (lisäosattomina) alkuperäisen kestosuosiota.

Annika: Linna-Carcassonnea tunnutaan pitävän yleisesti parhaana Carcassonne-varianttina. Sitä kiinnostaisi kokeilla, samoin kuin uusinta versiota eli Amazonasia.




Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

2 kommenttia:

  1. Lasten Carcassonnea tuli aikoinaan lätkittyä lähemmäs sata erää eli joo, onhan se maistunut. Hieno lastenpeli.

    Minäkin kuulun Linnan ihailijoihin, se on kyllä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan Wredellä ja Knizialla muita yhteistyössä tehtyjä pelejä kuin Linna-Carcassonne? Mikko varmaan tiedät :)

      Poista