Pappi, lukkari, talonpoika, meeple

by 20.08.00 0 kommenttia


Klaus-Jürgen Wreden suunnitteleman Carcassonnen on sanottu olevan 2000-luvun tärkein lautapelijulkaisu. Miljoonia kappaleita ympäri maailman myyty laattojenasettelupeli voitti Suomessa Vuoden Peli 2004 -palkinnon. Syksyllä 2015 kauppoihin saapui uudistettu suomenkielinen versio.


Suunnittelija: Klaus-Jürgen Wrede
Pelaajamäärä: 2-5
Julkaisuvuosi: 2001, uusittu suomenkielinen painos 2015
Ikäsuositus: 7+
Julkaisija: Lautapelit.fi
Peliaika: 30-40 min
Hinta: vajaa 30€
Carcassonen ideana on asetella vuorotellen pahvisia maisemalaattoja pöydälle siten, että ne sopivat toisiinsa. Pöydälle syntyy keskiaikainen maaseutu luostareineen, teineen ja kaupunkeineen.

Pelaaja asettaa vuorollaan satunnaisesti poimitun laatan pöydälle niin, että se sopii yhteen jo olemassa olevien palojen kanssa. Laatalle voi laittaa yhden seuraajistaan, meepleistä. Kun jokin meeplen työstämä kaupunki, luostari tai tie valmistuu, siitä saa pisteitä ja meeplen takaisin käteensä uudelleen sijoitettavaksi. Tehokas taktiikka onkin kierrättää meeplejä mahdollisimman nopeasti pöydältä takaisin käteen sen sijaan, että kaikki ukkonsa sijoittaisi jättimäisiin ja hitaisiin kaupunkiprojekteihin. Isoista kaupungeista saa paljon pisteitä, kesken jääneestä saa vain vähän. Menestys Carcassonnessa vaatii riskien oton ja varman päälle pelaamisen tasapainottelua.

Peli loppuu kun viimeinen laatta on asetettu peliin, sen jälkeen ynnätään pisteet.

Yksin tai yhteistyössä


Carcassonnessa on mukavasti pelaajien välistä interaktiota. Toisen projekteja voi koittaa sabotoida asettamalla niihin paloja, jotka tekevät hankkeen valmistumisesta vaikeaa. Samoin useampi pelaaja voi rakentaa suuria kaupunkeja yhteistyössä, jolloin kaikki saavat niistä pisteet. Yhteistyössä on kuitenkin houkutuksena selkäänpuukotuksen mahdollisuus, sillä jos jollain pelaajalla on enemmän meeplejä kaupungissa kuin toisilla, hän saa yksin koko pistesaaliin.

Carcassonne voi olla pelaajista riippuen joko rennompaa yhdessä rakentelua tai hyvinkin kilpailuhenkistä kamppailua. Peli taipuu moneksi ja jo seitsemänvuotiaat pääsevät nopeasti kärryille perussäännöistä. Pelloille asetettavien maajussi-meeplejen pisteytys on ainoa monimutkaisempi sääntö ja uudessa 2015 laitoksessa se onkin tehty vapaaehtoiseksi lisäsäännöksi. Perheen kesken pelatessa meillä on jätetty maajussit pois jo vuosia sitten.


Mikä tässä sitten niin viehättää?


Merkittävä tekijä pelin kestosuosiossa on pelin aikana pöydälle syntyvä mosaiikkimaisema. Pelaajat luovat konkreettisesti joka pelikerta ainutlaatuisen pienen maailman, jossa värikkäät puumeeplet ahkerasti rakentavat ympäristöään. Useasti laattojen loppuessa pöydällä on niin hienon näköinen kokonaisuus, että tekee mieli hakea kamera ja ikuistaa se.

Peruspelistä on olemassa kolme Lautapelit.fi:n julkaisemaan suomenkielistä versiota: alkuperäinen v. 2004 painos, vuoden 2011 meeplen muotoinen 10-vuotisjuhlapaketti sekä kaupoista nyt löytyvä 2015 uudistettu laitos. Kaikissa komponentit ovat korkealaatuisia.

Uusimmassa painoksessa alkuperäinen laattataide on korvattu vähän värikkäämällä ja komeammalla (mielipidekysymys) kuvituksella. Kaikkien versioiden laatat ovat kuitenkin yhteensopivia keskenään. Jos kaupasta siis ostaa uuden painoksen, voi huoletta hankkia vanhoja lisäosia.

Kaikkien versioiden laatat näyttävät kivoilta tarkasti piperrettyine rakennuksineen. Ne kestävät myös kovaa käyttöä. Palasten keskinäinen yhteensopivuus on nerokkaassa balanssissa. En muista koska olisi viimeksi käynyt niin, että kädessä olevaa palasta ei olisi saanut sopimaan johonkin pöydällä olevaan laattaan. Kuitenkin juuri se omaan ykkösprojektiin tarvittava laatta yleensä antaa odottaa itseään.

Laatoissa ei ole mitään palapelimäistä kiinnitysmekanismia, mikä tuo apokalyptisen tuhon mahdollisuuden jos huushollista löytyy taaperoikäisiä, itkupotkuraivareita saavia pelaajia tai pöydille kiipeäviä kissoja. Räjäytetyn maalaisidyllin rekonstruointi voi olla vaikeaa.

Lisäosilla vaihtelua


Vuosien varrella Carcassonne on saanut lukuisia pieniä lisäosia. Suomenkielisissä versioissa on alusta lähtien kuulunut mukaan pelin alkuun monipuolisen maiseman rakentava joki-lisäosa. Tuore 2015-painos sisältää lisäksi Apotti-minilisärin.

Meillä on vakiona perhepeleissä käytössä lisäosista kaksi ensimmäistä: Kirkot ja kievarit, sekä Kirjurit ja kauppiaat. Ensimmäinen lisäosa tuo peliin laattoja, joilla voi tuplata kaupungin tai tien pisteet, mutta uutena riskinä ei keskeneräisestä projektista saa pistettäkään. Toisen lisäosan kirjuri mahdollistaa tuplavuoron pelaamisen aina kun saa kirjurin valitsemaan projektiin sijoitettua uuden laatan. Kauppiaat tuovat kaupunkeihin kangas-, viinitynnyri- ja viljamerkkejä, jotka kaupungin valmiiksi saavan viimeisen laatan asettava pelaaja saa itselleen. Eniten kutakin tuotetta kerännyt saa pelin lopussa lisäpisteitä. Tämä johtaa siihen, että muut pelaajat saattavat olla kiinnostuneita toisten kaupunkien loppuusaattamisesta, vaikka eivät olisikaan niihin omaa meepleä sijoittaneet. Toisessa lisäosassa tulee myös kangaspussi laattoja varten, mikä on todella näppärä siirtää pelaajalta toiselle vuoron vaihtuessa.

Lukuisia muitakin lisäosia on olemassa, mutta en ole niitä tullut hankkineeksi. Lisäosat tuovat sopivasti käytettynä mukavaa vaihtelua, mutta niiden myötä peli tietysti myös hidastuu. Hyvä puoli näissä lisäsäännöissä on, että niistä voi poimia vapaasti mieleisensä käyttöön. Kokeneempien pelaajien kesken voi ottaa niitä enemmän käyttöön ja uusien pelaajien kanssa taas opetella peliä ihan perussäännöillä.

Yhteenveto

Carcassonneen tarttuu tasaisin väliajoin, se on nopeasti laitettu pelikuntoon ja laattojen asettelussa on vain jotain maagista. Lisäosia käyttämällä ja vaihtelemalla saa pidettyä pelin tuoreena. Carcassonne ei ole myöskään synnyttänyt kloonitulvaa, joten laattojen asetteluun ei ole kyllästynyt.

Peli on helppo oppia ja opettaa kenelle tahansa – ja kukapa ei haluaisi rakennella maailmoja. Carcassonne toimii kaksinpelinä paremmin kuin useimmat ja se on mainio myös kolmistaan. Kirkot ja kievarit -lisäosa tuo kuudennen pelaajan mahdollisuuden peliin, mutta se on vähän ongelmallista. Useamman (4–6) pelaajan pelissä laatat tuntuvat loppuvan kesken ja todennäköisyys sen juuri tarvitsemasi laatan saantiin pienenee rajusti. Lisäksi odottelu lisääntyy, varsinkin jos porukassa siirtojaan tarkkaan pohtivia pelaajia. Jos oma vuoro kestää 10 sekuntia ja vuoroaan saa odottaa viisi minuuttia niin pelin hauskuus kärsii pahasti.

Carcassonne on ajaton klassikko, helppo oppia ja yksi markkinoiden parhaista 2–3 pelaajan peleistä.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.