Dixit eli Mikset sä tajunnut?

by Kai Saarto 10 maaliskuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli

Dixit on ehkä kauneimpia pelejä koskaan. Varsinkin Memories -lisäkorttipaketin kortit ovat sairaan upeita.

Dixit huokuu ranskalaista eleganssia. Pelilaatikon kannessa henkselihousuinen poika purjehtii avoimella kirjalla aallokossa. Ilman laatikkoa koristavia lukuisia eri maiden Vuoden peli -palkintojen logoja Dixit olisi jäänyt silkan outoutensa vuoksi kaupan hyllyyn. Onneksi tuli ostettua.

Dixit on pirun hyvä party-peli. Sille ei tarvitse nyrpistää nenää paremmissakaan tilaisuuksissa, sillä pelin surrealistinen taide sopii pöydälle chanelin tuoksuisiin illanistujaisiin punkun ja juustolautasen väliin siinä missä pussikaljabileisiinkin.

Parhaimmillaan Dixit on 5–6 pelaajalla, vaikka kolmistaankin pelaaminen on mahdollista.

Helppoa kuin heinänteko

Kullekin pelaajalla jaetaan 84 kortin pakasta kuusi korttia. Korteissa on upeita, surrealistisen kauniita maalauksia. Yksi pelaaja on kierroksen tarinankertoja. Hän valitsee muille näyttämättä yhden korteistaan ja sanoo sitä kuvaavan lauseen, sanan tai vaikka vain äännähdyksen. Muut pelaajat etsivät omista korteistaan kertojan kuvausta parhaiten vastaavan. Tarinankertoja sekoittaa nämä kaikki kortit ja latoo ne sitten kuvapuoli näkyville pöydälle. Muut pelaajat yrittävät päätellä, mikä pöydällä olevista korteista on tarinankertojan. Valitulle kortille asetetaan oma äänestyslaatta.

Oikeaan osuneet pelaajat ja tarinankertoja saavat kukin kolme pistettä. Jos kaikki tai kukaan ei tiedä oikeaa korttia, jää kertoja pisteittä muiden saadessa kaksi pistettä. Kertojaa lukuun ottamatta pelaajat saavat lisäksi pisteen per ääni, joka heidän kortilleen annettiin. Sitten kierros vaihtuu ja on uuden tarinankertojan vuoro.

Siinä Dixitin säännöt kokonaisuudessaan. Yksinkertaisuutensa ansiosta peli sopii niin muksuille kuin aikuisille, sekä niille joita lautapelit eivät normaalisti nappaa. Taktikoinnin ja todennäköisyyslaskujen sijaan Dixitin keskiössä on luova ajattelu ja toisen pelaajan pään sisälle meneminen.

Yhteistä säveltä hakemassa

Korttien kuvat ovat hyvin monitulkintaisia. On yllättävän kinkkistä kuvailla korttiaan siten, että ideaalisti vain yksi pelaaja tulisi oikeaan ratkaisuun. Yksi sana liikaa tai liian vähän johtaa usein siihen että kaikki tai kukaan ei arvaa oikein. Jonkun toisen pelaama kortti voi myös olla sattumalta paljon osuvampi.

Kun äänestyksen jälkeen oikea kortti paljastuu, syntyy usein spontaanisti pelin paras kohta. Kaikki selittävät innokkaasti, miksi äänestivät mitäkin korttia, millainen ajatusprosessi pyöri valinnan taustalla. Oikeaan osuneet voivat hekumoida kertojan kanssa yhteisen sävelen löytymistä.

Voi tietysti kysyä, onko Dixit edes oikeastaan peli? Pistelasku tuntuu unohtuvan useammin kuin muissa peleissä, sillä voittaminen ei tunnu kovin olennaiselta. Vakavammin pelejä harrastavien mielestä Dixit voi olla liian yksinkertainen. Itse en jaksa innostua Aliaksesta, sopivassa seurassa Rappakalja menettelee, mutta Dixit on tiivistettyä mahtavuutta.

Vielä kuukausia tai vuosia pelin jälkeen, jokin kuvaan liittyvä kekseliäs tai hauska selitys saattaa putkahtaa mieleen. Samoin, aivan hypoteettisesti tietysti, voi käydä niin että vaimo on kuukausia katkera kun et tajunnut jotain vanhan kotimaisen biisin sanoitukseen liittyvää vihjettä. Sanonpahan vaan, mitenkään tositapahtumiin perustumatta. Köh, köh.

Aika harva peli pystyy tuottamaan tällaisia muistijälkiä. Kääntöpuolena kuviin liittyvät selitykset alkavat lukuisten pelikertojen myötä jämähtää samoille raiteille, sillä niihin alkaa liittyä muistoja jotka rajoittavat uuden keksimistä. Asian voi korjata uusilla korteilla.

Pistelaskurin veikeät puput ovat turhan alttiita kaatumaan jos pöytä tärähtää.

Lisäkorttipaketit pitävät Dixitin tuoreena

Dixitiin on tehty tähän mennessä viisi 84 kortin lisäosaa. Meille hankittiin hiljattain hyllyyn Memories-lisäkorttipaketti joka on kyllä vähän suolaisen hintansa väärti. Tätä kirjoittaessani alkoi himottaa päästä sitä pelaamaan. Alkuperäiset kortit oli hienoja, mutta kun niitä on katsonut useamman vuoden niin nämä uudet kortit räjäyttävät heti aivojen visuaalisen mielihyväpankin.

Ainoa kauneusvirhe on pistelaskuri. Se on rakennettu kiinteäksi osaksi pelilaatikkoa. Värikkäät puiset puput hyppivät kiveltä toiselle pelaajan pisteiden karttuessa. Kivaa ja kekseliästä, mutta jos pöytä tärähtää yhtään pelatessa, kiikkerät kanit kellahtavat kumoon ja pistesaldo menee samalla sekaisin. No, ne pisteet nyt eivät niin tärkeitä Dixitissä ole muutenkaan.

Dixit on kivaa ajanvietettä vaikka perhejuhliin. Niin lapset kuin isovanhemmat on helppo ottaa peliin mukaan, sillä sääntöjä ei tarvitse paljoa opetella eikä peliin kuulu mitään potentiaalisesti pahaa mieltä aiheuttavia mekanismeja. Kukaan ei tipahda kesken kaiken pois, tai menetä pisteitään. Dixitin kanteen voisi lyödä myös "Anoppikin arvostaa"-leiman.