Häpeähylly: Osa I

by 14.20.00 5 kommenttia

Shelf of Shame eli häpeähylly viittaa lautapeliharrastajien keskuudessa niihin kokoelman peleihin, joita ei ole syystä tai toisesta saatu pelattua. Meidän häpeähyllymme koko on keikkunut pitkään reilussa 20 nimikkeessä. Hylly tietysti elää vaihtuvuuden tilassa, sillä vanhempia nimikkeitä tulee hiljalleen pelatuksi, ja uutta tulee tilalle.


Tässä juttusarjassa esittelen kymmenen peliä omalta häpeähyllyltämme, kertoen miksi peli on alun perin hankittu ja sitten pohdin miksei sitä ole vieläkään saatu pelatuksi. Valitsin tähän viisi suurempikokoista peliä ja viisi pienempää.

Taskukokoinen häpeä


Valley of the Kings (2014)

Das pharao, himmel! Ja!
Tom Cleaverin suunnittelema pieni pakanrakennuspeli on saanut jo muutaman itsenäisen lisäosankin. Hankimme tämän geek marketista, koska ainakaan Lautapelit.fin valikoimissa peliä ei ole näkynyt. Tarkoituksena oli löytää näppärä pakanrakentelu meitä puhuttelevalla teemalla. Dale of Merchantsin jujua emme ole vielä tajunneet, joten tämä samankokoinen peli vaikutti lupaavalta.

Valley of the Kingsissä pelaajat ovat muinaisen Egyptin yläluokkaa, joka valmistautuu tuonpuoleiseen. Hautajaismenoja varten kerätään kaikkea tarpeellista tavaraa seteissä omaan hautaholviin. Pöydällä on ostettavia kortteja jännässä pyramidimuodossa, siten että alimman ja leveimmän rivin kortit on ostettavissa, mutta seuraavat vapaisiin tiloihin “valuvat” tulokkaat ovat näkyvissä. Halutun pyramidin ylemmillä tasoilla olevan kortin saaminen siten, että vastustaja ei saa tilaisuutta napata sitä ensin, on yksi pelin monista pienistä taktisista haasteista.

Peli on ollut pöydässä ja sitä on vähän pelattukin. Pelin ongelma on siinä, että kannessa ei lue Valley of the Kings, vaan Tal der Könige. Koepeli oli tämän takia tuskainen kokemus, koska korttien selityksiä joutui koko ajan haeskelemaan tulostetusta englanninkielisestä ohjekirjasta. Ensimmäinen kokeilu jäi tämän takia kesken, mutta peli vaikutti lupaavalta.

Peliä ostettaessa meni jotenkin ohi, että se oli saksankielinen painos. Harmittaa. Olen harkinnut kopsivani korttien tekstit Tabletop Simulatorista ja sitten tulostavani pienet käännökset korttisuojien sisään. Tarvitaan vaan ne korttisuojat ja vaivannäköä, mutta se on tekemättä koska laiskuus.

Tal der Könige ei aiheuta hirveää häpeää, lähinnä harmittaa että se ei ollutkaan suoraan boksista meille pelikelpoinen.

Munchkinin huumoria. Lepakkosanaleikkejä pelissä riittää.

Munchkin Bites (2004)

Steve Jackson Games tekee edelleen Munchkinilla 90% liikevaihdostaan (arvaus, mutta varmaan suhteellisen lähellä totuutta). Perus-Munchkinia pelasin kerran kun vuosituhat oli hyvin nuori. Tarkoituksena on levelöidä tässä roolipeleille nyökkäävässä korttipelissä oma hahmonsa tasolle kymmenen ennen muita. Pakasta nousee aarteita ja monstereita. Monstereita vastaan taistellaan ja voitosta saa aarteita. Muita pelaajia voi koittaa värvätä apuun palkkiota vastaan. Toiset pelaajat voivat kuitenkin myös käyttää omia korttejaan auttaakseen monsteria lyömään vuorossa olevan pelaajan ja tämän mahdolliset liittolaiset.

En ole koskaan hirveästi pitänyt John Kovalicin Dork Tower-sarjakuvasta, jonka kuvitukseen pelisarja nojaa. Huumori on parhaimmillaankin itselleni vain sellaista “hö-hö”-tason hörähdyksen aikaan saavaa. Peli voi venyä helposti liian pitkäksi, kun pelaajat voivat liittoutua aina voittoa lähellä olevan kampittamiseen.

Löysin tämän Munchkin Bites -nimellä kulkevan vampyyriversion halvalla kierrätyskeskuksesta. Se vaatisi 3-4 pelaajaa ja tuntuu hyvin vaikealta lähteä edes ehdottamaan tämän kokeilua, kun tarjolla tuollaiselle pelaajamäärälle on paljon, paljon parempiakin pelejä tuossa 60-90 minuutin keston kategoriassa.
Aye, Dark Overlord! luottaa sekin koomiseen ulkoasuun ja aiheeseen.

Aye, Dark Overlord! (2005)

Tämä on tuoreehko hankinta Juna-Conista. Peli oli kaupan Saaren Mikon ennakkoon organisoimassa nettihuutokaupassa. Myin yhden pelin kolmella eurolla ja tämä tuli samaan hintaan tilalle. Kuutosen BGG-ratingillä tältä ei kannata odottaa ehkä liikoja, mutta taustajuoni herätti mielenkiintoni.

Pelaajat ovat pahan yliherra Rigor Mortiksen palveluksessa olevia goblin-palvelijoita. Pelätty johtajamme oli antanut meille tärkeän tehtävän, joka meni pahasti pieleen. Nyt pitää selittää asiat pomolle, niin että joku toinen pelaaja saa tuta pomon vihat.  Peli yhdistää tarinankerrontaa ja korttien antamia mahdollisuuksia vierittää syyt toisten niskoille.

Omaan korvaani pelin juoni kuulostaa siltä, että se toimii joko tosi hyvin tai tosi huonosti. Riippuen täysin siitä, millä porukalla tätä pelaa. Pelikerhossa Secret Hitler, Intrigue, Dead of Winter ja muut tämän genren pelit ovat toimineet hyvin, joten ehkä tämä saa joskus mahdollisuuden siellä. Koska peli oli niin halpa (ja vanha), ei tarve saada sitä pöytään ole ollut vielä kovin suuri.


The Resistance: Avalon (Kuva: BGG-käyttäjä kalchio)

The Resistance: Avalon (2012)

Tähän pätevät oikeastaan monet samat asiat kuin Aye, Dark Overlordin kohdalla. Pelattuamme Secret Hitleriä pelikerhossa halusimme samantapaisen social deductioniin perustuvan pelin vähän vähemmän kyseenalaisella teemalla.

Kuningas Arthurin hoviin on pesiytynyt muutama Mordredin kätyri, jotka yrittävät sössiä Arthurin hienot suunnitelmat. Yksi pelaajista on  Merlin, joka tietää petturit mutta ei saa itse paljastaa henkilöllisyyttään.

Sen nyt jo tietää, että peli tulee toimimaan, mutta toistaiseksi emme ole vielä saaneet sitä pöytään. Pelikerhossa on nyt vain on viikosta toiseen kaikenlaista mielenkiintoista tarjolla ja kotona ei juuri tule tilaisuuksia pelata tämän tarvitsemalla pelaajamääräällä (5+).

Tichu ei juuri tavallisesta korttipakasta poikkea.


Tichu (1991)

Tichua on kehuttu Lautapelioppaassa ja lautapeliseuran foorumeilla niin hartaasti, että se oli pakko ostaa. Se on jonkinlainen kiipeämispeli neljälle hengelle, jossa yritetään yhteistyössä pareina päästä korteista eroon.

Ongelma Tichun kanssa on se, että en ole pelannut koskaan mitään tämän tyylistä. Siksi sen opettaminen kolmelle muulle nyypälle tuntuu vähän haasteelliselta. Pitäisi ehkä päästä kokeilemaan tätä jonkun kokeneemman johdolla. Tai sitten hankkia ensin Gang of Four, joka on kuulemma saman tyylinen mutta vähän simppelimpi ja pelaajamäärän suhteen joustavampi peli. Oma aukko yleissivistyksessä tämän tyylisten pelien parissa on siis blokannut Tichun pääsyn pöytään.

Häpeää L-koossa


Industry (2010)

Michael Schacht on suunnitellut useita tunnettuja pelejä kuten Coloretto, Zooloretto ja Mondo. Meillä oli myös miehen tekemä kaksinpeli Richelieu vielä hiljattain kokoelmissa. Kaikki Schachtin pelit ovat olleet toistaiseksi liian simppeleitä omaan makuuni, joten odotukset eivät ole Industryn kohdalla ihan hirveän korkealla. Pitää tunnustaa, että ostin pelin hienon kannen perusteella (ja koska hintaa oli vain vitosen verran).

Tämä on siis jonkinlainen teollisuusaiheinen peli, joka hyödyntää huutokauppamekaniikkaa. Pelaajamäärä on melko rajoittavasti 3-4. Annika on kyllä helppo puhua kokeilemaan kanssani tällaisia potentiaalisia tunkkeja, mutta jonkun ulkopuolisen värväys alkaa sitten ollakin jo silkkaa vinoilua. “Nyt olisi puolitoista tuntia huonoa tai hyvässä tapauksessa keskinkertaista peliä tarjolla, pääsetkö tulemaan?”.

Peli on ollut hyllyssä nyt noin 9 kuukautta. Välillä otan sen kouraani ja ihailen kantta. Kun kurkkaan sisälle, lautakin näyttää vielä hienolta. Muut komponentit koostuvat erivärisistä pyöreistä pahvilaatoista. Tässä kohtaa pelihalut kaikkoavat, tahtoo puuta!

El Capitanin pelilauta ei ihan kutsu seikkailuun niin paljon kuin haluaisin.


El Capitan (2007)

Wolfgang Kramer on tehnyt hänkin ihan jäätävän kasan pelejä. Meillä on varsin paljon yllättävän hyviä lastenpelejä, jotka ovat Kramerin käsialaa. Aikuisten kesken pelattuna ovat maistuneet myös 6Nimmt, Sellaista sattuu, Tikal, Australia ja Hacienda. Sitä merkittävintä, El Grandea, emme vielä ole kokeneet. Joku sanoi BGG:ssä, että El Capitan olisi kevytversio El Grandesta. En tiedä onko siinä mitään perää, mutta ainakin se on ihan varmasti kehitetty versio vanhemmasta Kramerin pelistä nimeltä Tycoon.

El Capitanissa purjehditaan Välimerellä perustamassa varastoja ja linnoituksia eri kaupunkeihin. Nämä tuottavat rahaa eräänlaisen alue-enemmistö mekaniikan mukaan. Peli ei ole oikeastaan hullumman oloinen sääntöjen perusteella ja komponentitkin ovat laadukkaita. Kuvitus on vähän turhan tummanruskeaa ja itse pelilauta on omaan makuuni turhan … no, sanotaan matemaattinen. Komean kartan sijasta eri kauppasatamat on kuvattu pienin maalauksin, joita kiertävät pelaajien varastoille varatut tylsän näköiset ruudukot. Turhan abstrakti pelilauta onkin ainoa syy, miksi peliä ei ole vielä pelattu.

Planet Steamissä voi tuunata höyrylaitteitaan ihan fyysisesti eri lisäosia kiinnittämällä.

Planet Steam (2008)

Fantasy Flight tekee komean näköisiä pelejä. Planet Steam ei ole poikkeus. Siinä lennetään steampunk-hengessä ilmalaivoilla mainaamassa Steam-nimisen planeetan luonnonvaroja. Peli ja komponentit näyttävät ihan sairaan hienoilta ja se on saanut BGG:ssä ihan asiallisen 7.3 average ratingin.

Fantasiapelien alesta peliä on saanut välillä noin neljällä kympillä. Ostin omani kuitenkin vitosella Ranskasta… ranskankielisenä. Eli tässä tapauksessa pelin ja pöydän välinen este on taas kieli. Planet Steamiin pitäisi tehdä apulaput, jotta homma saataisiin käyntiin.

Rex: The Final Days of an Empire. Sol Dreadnought fleet.

Rex: Final Days of an Empire (2012)

Fantasy Flight tekee komean näköisiä pelejä. Rex: Final Days of an Empire ei ole poikkeus. Hups, alan toistaa itseäni. Tämäkin oli ranskanmaalta ja sama kieliongelma on tässäkin. Mutkun peli on kaunis kuin karkki ja maksoi jälleen sen 5-10 euroa siinä samassa Ludibayn alessa, josta moni muukin tämän listan peli on hankittu. Nyt sitten vaan kärsitään siitä että koulussa ei luettu ranskaa.

Rex on sikäli mielenkiintoinen tapaus, että se on uusversio klassisesta Dunesta (1979). Koska Frank Herbertin Dyynin oikeudet eivät olleet saatavilla (ainakaan sopuhintaan), päätti Fantasy Flight teemoittaa pelin uudestaan Twilight Imperium -pelinsä maailmaan.

Pelaajat edustavat eri avaruusrotuja, jotka kamppailevat vallasta imperiumin pääkaupungissa Mecatol Cityssä. Alue-enemmistö, huutokauppa ja neuvottelut lienevät ainakin käytettyjen pelimekaniikkojen joukossa. Ilmeisesti ihan tapellaankin välillä joukkojen kesken. Peli kuulostaa mukavan eeppiseltä ja sitä on näkynyt ihan tuoreissakin Youtubettajien Top-10 -listoissa. Odotukset ovatkin aika korkealla. Kun vaan taas saisin aikaiseksi sen apulappujen teon.

Too... much...stuff.


Eclipse (2011)

Suurin häpeä viimeiseksi. Touko Tahkokallio: anon nöyrimmästi anteeksiantoasi. Eclipse on ollut kohta vuoden pölyttymässä hyllyllä, siitä saakka kun voitin sen Lautapelit.fin juhla-arvonnasta. Kaveritkin jo toivovat, että opettelisin sen, jotta voisivat sitten omia laatikoitaan kotona avata ja opettaa peliä eteenpäin. Saaren Mikko on ainakin kahdesti tarjoutunut opettamaan pelin henkilökohtaisesti. Vieläkään en ole saanut mitään aikaiseksi.

Tai no, se ei ole ihan totta: olen pelannut tätä tietokoneversiona useita kertoja. Eli tavallaan osaan kyllä homman pelaajan näkökulmasta, mutta se miten kaikki tehdään laudalla manuaalisesti ja miten tietyt asiat lasketaan ja varsinkaan siitä, miten peli opetetaan … ei ole juurikaan hajua.

Pelilaatikossa on noin 40 minigrip-pussillista tavaraa. En todellakaan odota innolla pelin setuppaamista. Kamalinta on, että tiedän pelin olevan hyvä. Tiedän myös että kaveriporukkani pitäisi siitä ihan helkkaristi. Vinkkejä setuppaamista nopeuttavista viehelaattikoista tai muista vipstaakeista otetaan vastaan.

Siinä oli vajaa puolet häpeähyllymme tämän hetken sisällöstä. Väärällä kielellä hankittu peli näyttää olevan aika yleinen syy meillä siihen, että peli maatuu hyllyyn. Italian, saksan- ja ranskankielisiä pelejä on kyllä ihan menestyneesti saatu myös pöytään, joten kyseessä ei ole niinkään este kuin hidaste. Toinen tyypillinen syy on se, että pelin opettelu ei ole houkuttanut. Kolmas on vaadittava pelaajamäärä. Lisäksi ovat tietysti ne pelit, jotka on ostettu "kun halvalla sai".

Miltä sinun häpeähyllysi näyttää?


Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

5 kommenttia:

  1. Viime vuonna Steve Jackson Gamesin 40 myydyimmästä pelistä viisi ei ollut Munchkineita, joten tuo 90% pitänee aika hyvin paikkansa.

    Minun häpeähyllyni on aika lyhyt. Kaivai pitäisi saada pöytään, siinäpä se enimmäkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kadehdittavan pieni lista. Enpä ollut Kaivaista ikinä ennen kuullutkaan.

      Poista
  2. Minun häpeähyllyni on vain 53 nimikkeen kokoinen. Mutta tänäkin viikonloppuna se lyheni IceCoolilla ja Port Royal Unterwegssilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Port Royal Unterwegs on kyllä aika kepoinen verrattuna peruspeliin, joka ei sekään kyllä mikään raskas ole. Tsemppiä listan lyhentämiseen!

      Poista
  3. Häpeällisintä ovat klassikot, uudet ja vanhat, jotka tuore filleri ohittaa yhä uudestaan: Acquire, Airlines Europe, Castles of Mad King Ludwig, Cyclades, Le Havre, Scythe, Shogun, Steam, Suburbia, Tikal, Twilight Struggle, ....

    VastaaPoista