Mint Works - Raikas filleri

by 23.02.00 0 kommenttia

Mint Worksin kickstarter-kampanja on malliesimerkki hyvin toimineesta potkulähdöstä. Peli saapui kaksi kuukautta etuajassa.   


Mint Works sai alkunsa BoardGameGeekin kilpailussa, jossa oli tavoitteena tehdä minttupastillirasiaan mahtuva lautapeli. Justin Blaske tarttui minttuteemaan varsin kirjaimellisesti. Hän teki työläistenasettelupelin, jossa työläiset olivat minttupastilleja. Peli sijoittui kisassa kolmanneksi, minkä rohkaisemana Blaske teki kickstarter-kampanjan, joka poiki 90 000 dollarin potin.

Stretch goalit hoidettiin järkevästi, jolloin peli mahtui vielä kampanjan jälkeenkin pastillirasiaan. Pahviset minttupastillityöläiset esimerkiksi päivitettiin valkoisiksi puupastilleiksi, jotka näyttävät niin aidoilta, että on parempi varoittaa kanssapelaajia. Refleksi pistää työläinen suuhun on melkoinen. Meillä koira söi yhden sillä sekunnilla kun katsoin muualle.

Parin päivän pelailun jälkeen meillä harmiteltiin jo kotona sitä, että emme tilanneet laatikollista Mint Worksia. Peli nimittäin onnistuu huikean hyvin siinä mitä yrittää: se tiivistää työläistenasettelun taskukokoiseksi kymmenen minuutin filleriksi. Tämä olisi täydellinen pikku lahja monelle satunnaispelaajallekin. Viimeisimmän saamani tiedon mukaan Blaske ei ole saanut peliä myyntiin kuin pariin verkkokauppaan, sen jäljittäminen voi olla siis haasteellista. Meillä on kyllä pelikerhossa peliä jo kolmella jäsenellä, eli ehkä se on rantautunut Suomeen laajemminkin KS-porukoissa. Tee-se-itse lautapelaaja voi tehdä pelin itselleen myös PnP-versiona.

Taskueuro

Mint Works tekee työläistenasettelulle sen, minkä Tides of Time / Tides of Madness teki kortindraftaukselle. Se tiristää kaiken ylimääräisen pois. Lopputulos on liki täydellinen taskuversio tyypillisestä worker placement -pelistä. Mint Worksia voi pelata 1-4 pelaajaa ja se tulee pienessä peltirasiassa. Todella tiukkaan sisään pakattuna on ohjekirja, apulappu, 33 korttia, 30 puista minttupastillia sekä aloittavan pelaajan merkki.
Pelilaatikko sisältöineen. Verrokkina vieressä tavallinen tulitikkuaski.
Tarkoituksena on rakentaa paras naapurusto. Se tapahtuu ostamalla Plan-kortteja, joista tulee niiden rakentamisen jälkeen passiivisia bonuksia ja/tai voittopisteitä antavia rakennuksia, puistoja jne. Ostaminen ja rakentaminen tapahtuu asettamalla työläisiä taktisesti Location-korteille, jotka ovat työläistenasettelupeleistä tuttuja toimintaruutuja.

Yksi pelikierros jakautuu kahteen vaiheeseen: pelaajien vuoroihin ja ylläpitoon. Omalla vuorollaan voi joko laittaa työläisiä Location-korteille tai passata. Kun kaikki pelaajat ovat passanneet, siirrytään ylläpitovaiheeseen, jossa täytetään suunnitelmakortit ja otetaan työläiset seuraavalle vuorolle. Työläiset ovat siis kertakäyttöisiä ja palaavat pöydän keskelle heti vuoron päätyttyä.

Jos ylläpitovaiheen alkaessa jollakin pelaaja on 7 voittopistettä, peli päättyy. Muuten kaikki pelatut minttupastillit menevät yhteiseen pinoon, Suunnitelmakortit täydennetään markettiin ja pelaajat saavat yhden tai useamman työläispastillin riippuen siitä onko pelaajalla lisäpastilleja tuottavia tehtaita rosterissaan.


Tyypillinen kierroksen alku. Markkinoilla on kolme suunnitelma-korttia. Kaksi ensimmäistä pelaajaa on kuitenkin sijoittanut pastillinsa ruutuihin, joista saa lisäpastilleja.
Location-kortteja, eli toimintapaikkoja on pelissä kymmenen. Niistä on pelaajamäärästä riippuen 6-8 kerralla pelissä. Jokaisessa kortissa on 1-3 toimintopaikkaa, joihin voi laittaa työläisen aktivoidaakseen sen toiminnon. Producer-kortti on yksi tärkeimmistä, siihen laitettu työläinen antaa kaksi työläistä lisää käyttöön. Supplier antaa ostaa marketin myynnissä olevista suunitelmista yhden. Builderilla saa suunnitelman rakennettua eteensä pöydälle (pisteitä ja passiivisia bonuksia, kuten lisätyöläisiä). Rakennettavia suunnitelmia on 21 erilaista, joten pelissä on kokoisekseen paljon vaihtelua.

Ilahduttavan paljon peliä

Kuka tahansa blogia pidempään lukenut luultavasti jo tietää, että työläistenasettelupelit ovat suosikkejamme. Ajatus taskukokoisesta worker placementistä oli meille kutkuttava. Kickstarter-sivun esittelyn perusteella peli vaikutti myös ihan asialliselta mekaniikoistaan. Silti takaraivossa kyti pieni pelko siitä, voiko näin pieni peli oikeasti toimia. Ostopäätökseen vaikutti lopulta osittain se, että keskinkertaisenakin tapauksena Mint Worksin kanssa voi ainakin opettaa työläistenasettelun alkeet hyvin nopeasti.
Soolopeliä varten on 4 vaihtoehtoista "botti-vastustajaa".

Epäilymme olivat kuitenkin turhia, sillä Mint Works onnistuu tehtävässään vallan mainiosti. 10 minuutin työläistenasettelupelinä se on suorastaan loistava. Pelasimme Annikan kanssa sitä mm. aamukahvin lomassa ennen töihin lähtöä ja siitä sai mukavan alun päivälle. Pienen kokonsa vuoksi peli sopii loistavasti kahvilaan tai ravintolaan. Se ei vie pöytätilaakaan paljoa. Neljällä hengellä peliaika kasvaa ehkä 20 minuuttiin, ainakin ensimmäisellä kerralla. Peluutin kerran myös viisinpelin, jossa tarvittiin vähän lisätokeneita toisesta pelistä. Lisäämällä pois jätetyt kaksi location-korttia peli on sitenkin pelattava välipala, vaikka tasapaino (vuorojärjestyksen merkitys kasvaa) muuttuu hieman, mutta niinhän tämän genren peleissä aina.

Onks nää nyt sitten työläisiä, pastilleita vai rahaa?

Tietenkään Mint Worksissa ei ole samalla viivalla kuin Lords of Waterdeep, Viticulture tai muut genren tunnetummat pelit. Se tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisia päätöksiä tehtäväksi kuin liukuhihnalta. Vuorot eivät vie välttämättä kuin sekunteja, eikä todella kinkkisiä päätöksiä juuri eteen tule. Mietittävää on kuitenkin juuri sen verran, että peli vangitsee työläistenasettelusta olennaisen.

Kaiken kehun jälkeen tartun pariin pikkuseikkaan. Ensinnäkin peltilaatikko on ahdettu ääriään myöten täyteen peliä. Ohjekirja on pakko taittaa aavistuksen verran reunoistaan, jotta kannen saa kiinni ja sen lukemiseen tarvitaan timmikuntoiset silmämunat. En tarvitse laseja, mutta ikänäkö vaikutti sen verran että en saanut mikroskooppisista esimerkkikuvista kyllä selvää.

Jotta kansi mahtuu kiinni myös minttupastillit pitää asetella kopan pohjalle aivan tasaisesti. Niissä on keskenään korkeuseroja. Kortteihin ei saa enää suojia mahtumaan, mutta ne ovat kooltaan muutenkin epästandardeja. Lisäksi kaupunginrakentelun ja minttupastillien yhdistäminen ei teemana ole ihan loogisin. Peliä opettaessa puhun pastilleista usein joko työläisinä, rahana tai vain pastilleina. Jos pelissä rakennettaisiin minttupastillitehdasta, homma toimisi teeman puolesta vahvemmin. 

Soolopeli ei herättänyt mitään intohimoja. Jos joutuisin odottelemaan jossain pitkään ja peli sattuisi olemaan mukana, niin voisihan sen parissa tappaa hetken aikaa yksikseen.

Nämä ovat kaikki pieniä nipotuksia, kokonaisuutena Mint Works on kuitenkin huikeasti plussan puolella. 


Hiihtolomaviikolla muksut pääsivät SuperParkkiin riehumaan. Iskä bloggasi  näin ankeissa olosuhteissa. Ehdittiin juomatauolla MintWorksiakin pelaamaan.



Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti