Erään peli-illan anatomia

by 18.17.00 0 kommenttia

Blogeja ja lautapeliseuran foorumin pelipäiväkirjoja lukiessani pohdin usein millaisia muiden peli-illat ovat: miten ne on suunniteltu ja toteutettu, miten tarjoilut on hoidettu, miten pelit valitaan ja kuinka pitkälle ilta venyy? Entä ovatko illat idyllisiä vai kuten meillä: täynnä odottamattomia tilanteita?

Muuten olen kuulemma aika normaali ja ympäristölleni vaaraton.


Teen tässä pienen case studyn, eräänlaisen ruumiinavauksen yhdestä illastamme.

Illan siemen kylvettiin keskellä viikkoa, kun Annika mainitsi ohimennen naamakirjassa, että Glen Morea pitäisi taas päästä pelaamaan. Pelikerhomme vakkarijäsen Timo otti heti tästä  kopin ja ehdotti saman viikon lauantaita pelipäiväksi. Perjantaina kaverimme Juha kyseli viikonlopun pelien perään. Neljä koossa, mainiota!

Lauantaiaamu alkoi helkkarillisella siivouksella. Viikon jäljiltä huushollimme nimittäin näyttää yleensä siltä kuin joku olisi heittänyt 4D6 vauriopistettä tekevän sirpalekranaatin ikkunasta.

Lounasaikaan huomasin vielä veljenpojaltani Akilta tulleen viestin, jossa tämä kyseli, onnistuisiko pelailu hänen ja Ninnin kanssa. Se, mikä alkoi kolmen hengen Glen Moresta, oli kasvamassa ilman mitään yrittämistä kuuden hengen peli-illaksi. Pelaajamäärä tulisi vielä illan aikana kasvamaan, mutta siitä en tässä kohtaa tiennyt mitään.

Kamppailu ylämaiden herruudesta

Iltapäivällä kahden nurkilla meillä oli kahvit termarissa odottamassa. Myös coctailpiirakoita, pullaa ja pikkupurtavaa oli hankittu tarjoilupöydälle. Tämä on todettu lukuisten peli-iltojen kokemuksella toimivaksi systeemiksi. Kaikki syöminen ja juominen on keittiössä, ja kukin noutaa sieltä haluamansa kun omassa pelissä on sopiva tauko. Samoin vieraat osaavat jo viedä mahdolliset tuliaiset paikoilleen. Näin päästään suoraan pelaamaan.

Juha tuli ensimmäisenä, tuliaisinaan kotitekoista mehua. Koska meillä oli aikaa, lämmittelimme erällä Dominionia. Domppa oli Juhalle uusi kokemus, mutta se tuntui maistuvan miehelle oikein hyvin heti. Kun ensimmäinen erä oli päättymässä, saapui Timo jättimäisen suklaarasian kanssa.

Nyt saimme Glen Moren kehiin. Muut olivat sitä pelanneet ennen, ja Timo oli opiskellut säännöt ennakkoon. Silti pitkän tauon jälkeen joutui kertaamaan. Kymmenen minuutin verran kaiveltiin päänupeista himmenneitä muistijälkiä, jonka jälkeen alkoi olla jonkinlainen tolkku ja konsensus siitä mitä pitäisi tehdä.

Juha sai heti alussa viskin tuotannon kohdilleen, Annika panosti tuotteiden myyntiin  markkinoille ja Timo päälliköidensä ujuttamiseen parlamenttiin. Itselläni oli tasaisesti vähän kaikkea. Juha sai selvän pistekaulan pitkälti vahvalla viskituotannollaan. Nummien herruus siis tällä kertaa Juhalle.

Juha sai heti viskituotannon käyntiin.

Levotonta menoa

Aki ja Ninni saapuivat Glenin loppusuoralla sipsien ja karkkien kanssa. Mukanaan heillä oli myös pelikerhon vakkarijäsen, amerikancockeri Papu. Valitettavasti yhteiselo meidän koiriemme kanssa ei lähtenyt hyvin liikkeelle. Siinä sitten koitettiin saada peliä pakettiin samalla kun pideltiin Mortal Kombattia tahtovia koiria kaksin käsin kiinni. Edes kiukkuisen narttumme sulkeminen häkkiin ei viilentänyt nelijalkaisten tunteita kokonaan.

Kuudella pelaajalla pöytään valikoitui ensimmäisenä 7 Wonders, joka oli kaikille ainakin vähän tuttu ennestään. Sitä pelattiin kahdesti. Voitin ensimmäisen erän niukasti keräämällä pisteitä tasaisesti joka kategoriassa. Juha voitti toisen erän reilusti, kun sai rauhassa tehdä tiedettä oikealla puolellaan istuvien Akin ja Ninnin keskittyessä täysin sotilaalliseen kilpajuoksuun keskenään. 7 Wondersissa voittaa yleensä se, joka saa toteuttaa strategiaansa ilman kilpailua.

Näihin aikoihin teinipoikamme Olavi alkoi pelata huoneen toisessa päässä pleikalla kuopuksen kanssa. Melutaso nousi melko mielenkiintoiselle tasolle. Sitten soi ovikello. Sieltä ryntäsi pari teiniä lisää. Pojan kaverit. Sällit ryntäsivät tietysti peli-iltaa varten hankkimiemme herkkujen kimppuun ja siitä pleikalle mesoamaan. “Mun vuoro! Haa haa, kuolit! Hei, mun ohjaimesta loppui akku!”

Alkoi mennä usko siihen, että aikuisväestö saisi keskityttyä pelaamiseen.

Ei kunniaa rosvojen kesken

Starttasimme kuitenkin illan toisen kuuden hengen pelin, Bang! The Dice Gamen. Timo oli sheriffi. Paljastin heti olevani lainsuojaton tyhjentämällä revolverini Timon suuntaan. Sen jälkeen tietenkin jouduin silmätilkuksi. Deputynä esiintyvä Juha paranteli vuorollaan Timoa kaljatuopeilla ja ampui meikäläistä. Myös Annika esittäytyi sheriffin oppipojaksi liittyessään Juhan seuraksi lyijymyrkyttämään minua. Mistä niitä tinatähtiä aina sikiää, kun korttijaon mukaan pitäisi olla vain yksi kuusinpelissä?

Akin pelaama Lucky Duke sai erikoisominaisuutenaan ylimääräisen heittokerran nopilleen, mutta huonotuurisempaa tyyppiä saa täikammalla hakea. Neljän heittokerran saldo oli pelkkiä nuolia ja käteen räjähtänyt dynamiittipötkö. Duke oli oman elämänsä pahin vihollinen ja pääsi hengestään välittömästi ja ihan omin avuin. Duke paljastui lainsuojattomaksi, joten meidän rosmojengimme alku ei näyttänyt lupaavalta. Jo kierrosta myöhemmin lähdin Duken jäljissä jalat edellä saapasmäelle.

Yllätys oli melkoinen, kun kolmantena pudotettu Ninni olikin apulaissheriffi. Ninnin hahmo oli ilmeisesti näitä hiljaisia puurtajia, sillä kukaan ei ollut edes epäillyt hahmoa sheriffin liittolaiseksi. Annika ja Juha olivat siis lainsuojaton ja luopio tai toisinpäin. Juha kääntyi lopulta Timoa vastaan ja sai ammuttua sheriffin hengiltä. Juha paljastui lainsuojattomaksi. Bro, miksi ammuit minua?

Minä ja Aki pääsimme kuitenkin siis yläfemmaamaan voittoa vaikka oma peli menikin aivan penkin alle.  Annika oli luopiona yllättävän lähellä voittoa. Annika ei ole tavallisesti noppapelien ystävä, mutta tällä kertaa B!TDG oli hänestäkin ensimmäistä kertaa kivaa.

Next Generation liittyy mukaan kalkkiviivoilla

Bangin innoittamana Olavi kantoi viereiseen pöytään Mechs vs. Minionsin, jota pojat alkoivat pelata keskenään. Nyt oli hyvä pelivire käynnissä koko talossa. Lautapelaajien määrä oli kasvanut yhdeksään, minkä lisäksi huoneessa pyöri koiria ja sokerihumalainen nelivuotias.  Välillä auteltiin poikia Mechsin sääntöjen kanssa, mutta harjoitustehtävä ja ensimmäinen varsinainen tehtävä menivät kundeilta vaikeammalla tasolla heittämällä läpi. Pommi ei saanut kuin kaksi vauriota matkallaan ulos Mech-koulusta.

Pojat aloittelemassa Mechs vs. Minionsia.

Timo, Aki, Ninni ja Papu-koira poistuivat Bangin jälkeen. Juha jäi vielä istuskelemaan hetkeksi ja otimme himmausmielessä muutaman erää Dominionia. Molemmat erät venyivät yllättävän pitkiksi pakkavalintojemme johdosta. Juha tuntui vetävän joka kierros koko pakkansa läpi, mutta silti peli oli tosi tasaista. Kaikille siunaantui yksi voitto, mikä oli mukavaa. Samalla todettiin, että tarvitaan taas uusi lisäosa, kun peliaikaa Dompalle tuntuu kertyvän.

Kuten monet illat äijien osuessa samaan pöytään, tämäkin ilta päättyi sotajuttuihin. Inttikokemusten sijasta vain heruteltiin Dompan äärellä ikivanhoja tarinoita 90-luvun Magic: The Gathering -turnauksista. Se oli valomerkki Annikalle ja sopiva hetki pistää pillit pussiin.

Kokonaisuutena ilta oli kaikesta levottomuudestaan ja yllätyksistään huolimatta todella hauska. Mitään idyllisiä peli-iltoja meillä ei ikinä kotona kyllä olekaan. Aina vähintään joku koira oksentaa matolle vieressä tai pitää mennä pyyhkimään jonkun pylly kesken oman vuoron. Tämän ansiosta meidän vakiovieraamme ovatkin rajautuneet aika hyvin häiriötekijöitä kestäviksi tyypeiksi.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti