Kaitsun kaikkien aikojen TOP-30: sijat 10.-1.

by 13.48.00 0 kommenttia

Kärkikymppi. Viimeistään tässä kohtaa murskaan viimeiset toiveesi siitä, että listalleni olisivat päätyneet juuri sinun lempipelisi.


Kunniamaininnat

Listan tekemisen jälkeisenä kuukautena on tullut pelattua taas useita pelejä. Jotkut niistä olisivat ehkä ansainneet paikan listalla. Kunniamaininnat menevät seuraavasti:

Power Grid
Pitkän tauon jälkeen muistui mieleen miksi olen antanut tälle ysin pintaan olevan arvion BGG:ssä. On tämä vaan hieno peli, eikä tuntunut enää lainkaan niin mutkikkaalta kuin edellisellä kerralla. Pelissä siis ostetaan voimaloita ja myydään sähköä. Sopivien voimaloiden kyttääminen markkinoilta ja polttoaineen hintojen vertailu on varsin mielekästä touhua. Lisäksi pidän siitä, että peliin on saatavilla lukuisia eri karttoja, joissa on omat pienet erikoisuutensa. En usko, että vastikään suomeksi ilmestynyt korttipeliversio (jossa ei siis ole karttaa/pelilautaa) voi tätä itselleni korvata.

Star Wars: Rebellion
The Theme is Strong in This One. Imperiumin voimakas laivasto yhdellä (tai useammalla) Kuolontähdellä varustettuna yrittää löytää Kapinaliiton tukikohdan. Kapinalliset yrittävät suorittaa tehtäviä saadakseen tarpeeksi kannatusta voittaakseen. Rebellion on tarjonnut yhden intensiivisimmistä pelikokemuksistani. Ei tätä voi usein pelata, peli kestää kauan ja vie voimat kun jännittää niin perskuleesti useamman tunnin putkeen. Seuraavaksi pitää kokeilla Imperiumin puolella.

Telestrations / Huhupuheita
Tämä paljon puhuttu partypeli pääsi testiin vasta nyt. Kuudella hengellä nauroimme jo niin paljon, että oli henki mennä. Seuraavana päivänä pelikerhossa ihmeteltiin, että mikä on vikana Terraforming Marsissa, kun sen pöydässä istuttiin vain otsat rypyssä ja Huhupuheita-pöydässä räkätettiin niin, että ikkunat helisivät.

Rikkinäisen puhelimen lautapeliversio on täysin hulvaton viritys. Pelaajat saavan sanan, jonka koittavat piirtää vihkoihinsa tiimalasin antaman ajan puitteissa. Sitten vihkot siirtyvät seuraavalle pelaajalle, joka koittaa keksiä kuvan perusteella mitä alkuperäinen sana oli ja kirjoittaa sen omalle sivulleen. Sitten vihkot siirtyvät taas eteenpäin ja nyt piirretään kakkospelaajan kirjoittama asia. Tätä jatketaan kunnes kierros on menty loppuun. Lopuksi tulee hauskin kohta, eli katsotaan paljonko alkuperäinen viesti muuttui pelin aikana. Järkyttävän hauskaa, vaikka peliä tässä ei ole nimeksikään.

Mechs vs. Minions
Tutorialin ja ensimmäisen varsinaisen tehtävän jälkeen tämä League of Legendsiin perustuva yhteistyö-ohjelmointipeli on todella hauska tapaus. Se on myös järkyttävän komea komponenttiensa puolesta: yli sata figua, suljettuja tehtäväkuoria, maastopaloja ym... kuuden kilon laatikkoa ei tosin ole niinkään kiva roudata mukanaan. Takaraivossa koputtelee koko ajan ajatus siitä, että kampanjaa pitäisi pelata pidemmälle, sillä haluan todellakin tietää mitä lopuissa kirjekuorissa on mysteerilaatikossa oikein on!

Ja nyt viralliseen osuuteen.

10. Honshu (2016)

Loppuvuoden hitti niin kotona kuin pelikerhossakin on ollut Kalle Malmiojan kaupunginrakentelua ja tikkipeliä yhdistelevä Honshu.

Näppärän kokoinen ja varsin kivan näköinen peli tarjoaa tosi paljon kivoja päätöksiä noin puolen tunnin peliajalla. Pelissä rakennetaan kaupunkia asettelemalla erilaisia kaupunki- ja luontoruutuja sisältäviä kortteja limittäin toistensa päälle. Tarkoitus on maksimoida omat pisteet, ja siihen on tarjolla kiitettävästi erilaisia taktiikoita.

Honshu on ollut joka kerta pöydässä menestys. Itselleni se korvasi aika täydellisesti Pi Mal Pflaumenin, vaikka Honshu ei aikuisten oikeasti kyllä mikään tikkipeli ole.

Peli on 2-5 pelaajalle ja suuri osa pelaamisesta tapahtuu yhtäaikaisesti. Tylsiä hetkiä ei Honshun parissa ehdi tulemaan.



9. Port Royal (2014)

Alexander Pfister on tehnyt viimeisen parin vuoden aikana tukun kovia pelejä, meille ensikosketus miehen tuotantoon oli Port Royal. Sille on kertynytpelikertoja enemmän kuin 99% kokoelmamme peleistä.

Pelissä yhdistyvät juuri sopivassa suhteessa onnenkoetus sekä pistemoottorin rakentaminen. Lisäksi se on aika nopsasti pelattava. Ainoa miinus tulee siitä, että poistopakkaa joutuu sekoittamaan vähän väliä uudestaan nostopakaksi.

Peli maistuu laajalle joukolle. Nelivuotias hallitsee sitä tarpeeksi nauttiaakseen siitä ja harrastajapelaajien kesken siitä riittää myös hupia yhtä lailla.

Pukki toi meille pelistä myös simppelimmän Unterwegs! -version, jolla sen opettaminen uusille pelaajille on vielä helpompaa.


8. Lords of Waterdeep (2012)

Työläistenasettelupeli joka sijoittuu Dungeons & Dragonsin Forgotten Realms -maailmaan? Kyllä kiitos!

LoW on työläistenasettelupeli sieltä pikkuisen keveämmästä päästä, minkä vuoksi se ei kamppaile nyt ihan  mitalipaikoista. Pelaajat ovat Waterdeepin kaupungin silmäätekeviä, jotka palkkaavat seikkailijoita (työläisiä) suorittamaan erilaisia vaarallisia seikkailuita, joista saa pisteitä (vaikutusvaltaa) kaupungissa.

Pelin erottaa muista sen tarjoama mahdollisuus hankkia omia rakennuksia, joita muutkin pelaajat voivat käyttää pientä korvausta vastaan.

Perusmuodossaan LoW ei ihan vedä vertoja joillekin listan kärkipään kollegoilleen, mutta hiljakkoin saamani lisäosa saattaa nostaa jatkossa pelin sijoitusta. Lords of Waterdeep on ilman lisäreitäkin timanttisen kova kokonaisuus, joka myös näyttää hyvältä.

7. Glen More (2010)

Skotlannin ylämailla klaanit kamppailevat paremmuudestaan. Pisteitä saa lampaista, viskistä, parlamenttipaikoista, viskistä sekä alkoholijuomasta jota whiskyksi kutsutaan. Pelimekaniikka on laattojenasettelua ja niiden valintaa markkinapaikka-rondelista.

Uudet laatat aktivoivat viereisiä vanhoja laattoja, joten asettelulla on suuri merkitys. Fiksulla pelaamisella saa tehtyä tuotantokoneistoja, jotka antavat syvän palkitsevuuden tunteen kun niistä saa tiristettyä ison kasan pisteitä.

Glen More on vähän ankea ulkokuoreltaan, mutta sydän sillä on silkkaa kultaa. Peliaika ja pelin määrä kohtaavat tosi hyvin ja teema on silkkaa parhautta.

6. Dominion (2008)

Kuutossija Dompalle tuntuu ehkä turhan korkealta vuoden 2016 lopussa. Se johtuu puhtaasti siitä, että tämä klassikko saatiin meillä pöytään vasta hiljakkoin ja alkuinnostus näkyy tuloksessa. Dominion oli selvästi parempi peli kuin odotin, ymmärrän hyvin miksi se sai aikanaan pelaajat innostumaan.

Hyviä pakanrakennuspelejä meillä on muitakin (Dale of Merchants ja Star Realms), mutta jokin tässä toimii edelleen hyvin vakuuttavasti. Ehkä heikko teema on lopulta plussaa, sillä pelejä tavallisesti karttava teinikin saatiin tämän pariin.

Kun kerralla pöydässä ei ole kuin 10 erilaista korttia raha- ja pistekorttien lisäksi, on Domppa helposti hahmotettavissa. Sellaisia "ootas, mitä tämä kortti tekikään?"-hetkiä ei juuri ole sen jälkeen kun peliä on pari kierrosta takana. Lisäreiden myötä korttivalikoimaa voi laajentaa älyttömyyksiin asti, mutta meillä perussetistä tuntuu edelleen riittävän iloa.

5. Colt Express (2014)

En itkisi, vaikka en Colt Expressiä pelaisi kertaakaan seuraavaan puoleen vuoteen. Ensimmäinen lisärikin on lähes korkkaamaton vielä, mutta silti ei jaksa innostua. Korkea listasijoitus tulee siitä, että Colttia on pelattu kyllästymiseen asti. Ensin oman porukan kesken, sitten kavereiden kanssa ja lopulta se oli pelikerhossa sellainen vakiovieras että junaryöstön ohjelmointi alkoi tulla jo korvista ulos.

Silti, Colt Express on ihan huikean hyvä peli. Kolmiulotteinen pahvijuna on ihan sairaan päheä pelilaudan korvike. Oman rosmon liikeohjelmointi korteilla on välillä hillittömän hauskaa ja riittävällä pelaajamäärällä sattuu ja tapahtuu koko ajan. Junarosvot tappelevat nyrkein ja pyssyin, loikkivat katoilla, joutuvat sheriffin hampaisiin ja ryöstelevät matkustajia minkä kerkiävät. Ja koko ajan kiikarissa on kaivosyhtiön muhkea palkkasalkku...

Jos kaipaa alle tuntiin pelattavaa, 3-6 hengen älykkään kepeää viihdettä perhepelien kategoriassa, niin tästä ei ole taidettu paljon paremmaksi pistää. Suosittelen tätä jatkuvasti kaikille pelivinkkejä kysyville perheellisille ja kaikki ovat Colttiin aina ihastuneet.

4. 7 Wonders (2010)

Sarjassamme "moderneja klassikoita" on 7 Wonders suosikkini. Se taisi olla se viimeinen niitti joka, nosti itselläni lautapelailun satunnaisesta ajanvietteestä todelliseksi harrastukseksi. Kukin pelaaja saa klassisen sivilisaation pelattavakseen.

Civilizationmaisen kartallatouhuamisen sijasta 7 Wonders perustuu korttien draftaamiseen. Valitset omista käsikorteistasi yhden jonka pelaat eteesi (tuotantolaitoksia, solttuja, kauppa-asemia ym.) ja sitten käsikortit menevät seuraavalle pelaajalle ja saat naapurilta tämän käsikortit. Tätä jatkuu kunnes kortit on käyty läpi ja sitten tapellaan hyvin nopeasti pöytänaapureiden kanssa (isompi armeija voittaa ja saa pisteitä). Homma käydään vielä kahdesti uudestaan läpi uusilla aikakausikorteilla, jonka jälkeen ynnätään pointsit. Pisteitä saa vähän kaikesta, joten vaihtoehtoisia taktiikoita on mukavasti.

Pelinä 7 Wonders on nerokas erityisesti koska pelaaminen on jatkuvasta samanaikaista. Kaikki valitsevat yhtä aikaa korttinsa ja pelaavat ne pöytään. Peli etenee huikeaa vauhtia ja yleensä sitä tuleekin pelattua pari-kolme kertaa peräkkäin. Fillerimittaisesta kestostaan huolimatta se antaa tunteen, että olisi pelannut ihan täysimittaisen pelin.

Lisärit peliin ovat myös asiallisia, mutta ihan perusmuodossaankin 7 Wonders tarjoaa pitkäksi aikaa viihdykettä 3-7 pelaajalle.

3. Francis Drake

Joillekin peliharrastajille se ehdoton suosikkipeli on itsestään selvä. Minulle asia ei ole niin yksinkertainen, mutta sille on selitys. Kärkikolmikkoni kun koostuu työläistenasettelupeleistä.
Francis Drake on muhkean kokoinen tapaus, pelilauta on 4-hengen ruokapöydän kokoinen ja komponentit ovat ihan viimeisen päälle hienoja.  Pelissä tehdään Englannista kolme merimatkaa Uuteen maailmaan, jossa käydään kauppaa ja hyökkäillään espanjalaisten kimppuun.

Puolet pelistä on laivan varustamista näitä retkiä varten. Yksisuuntaiselta kauppakadulta napataan työläisiä asettamalla itselleen sopiva yhdistelmä miehiä, tykkejä, kauppatavaraa, tiedustelutietoja tai muuta hyödyllistä. Toisessa vaiheessa näillä hankituilla resursseilla koitetaan saada maksimaalinen pistehyöty. Espanjalaisten linnoitusten ja sotalaivojen tarkka voima on osittainen mysteeri (jos ei ole tarkkaa tiedustelutietoa), joten vähän random-tekijää on mukana.

Francis Drake on komea peli, joka myös tuntuu suurelta seikkailulta niin paljon kuin kuivan laskelmoiva työläistenasettelu vain voi tuntua.

2. Egizia

Aika vähälle huomiolle jäänyt työläistenasettelupeli yllätti erittäin positiivisesti. Egiziassa rakennetaan muinaisen Egyptin ihmeitä: pyramidia, temppeliä, obeliskia ja muita muistomerkkejä. Työläisten matka alkaa Niilin yläjuoksulta ja reissun varrella tiputetaan meeplejä eri kyliin noutamaan kaikkea tarvittavaa, kuten ruokaa, työväkeä, kalkkikiveä sekä hyödyllisiä bonuksia.

Niili on kuitenkin oikukas, kuivuuden iskiessä voi olla että omille työläisille ei riitä viljaa. Silloin rapisee miinuspisteitä. Tulvan jälkeen rannat viheriöivät ja pystyt ruokkimaan helposti suurenkin rakentajajoukon. Tasapainottelu ruoan ja työläisten määrän kanssa on herkullista tuurinkoitosta.

Egizia on yllättävän virtaviivainen kokonaisuus. Se on nopea, vahva teemaltaan ja mielenkiintoinen alusta loppuun. Bonuspisteitä antavat salaiset tavoitteet, eli sfinksikortit ovat monesti se voittajan ratkaiseva tekijä, joten jännitys säilyy pitkään.

1. Viticulture Essential Edition

Kaikkien aikojen ykköspelikseni nousee korkin mitalla Jamey Stegmaierin Viticulture Essential Edition. Viininviljelypelissä osuu kaikki ihan just ja jetsulleen nappiin. Alussa kukin pelaaja saa viinitilan, johon mamas & papas -pakasta nostetut vanhemmat antavat pikkuisen toisistaan poikkeavia alkulähtökohtia. Jollain on enemmän rahaa, toisella vaikka parempi viinikellari.

Viininviljelyn työvaiheet ovat mukana köynnösten ostosta aina valmiin tuotteen asiakkaalle toimittamiseen saakka. Vuoden kierronmukaan istutetaan, kerätään satoa, kypsytellään viiniä ja viihdytetään vieraita. Pelin teema on niin vahva, että se on helppo opettaa. Maalaisjärki kertoo mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä. 

Peli on tästä huolimatta äärimmäisen tiukka. Ensimmäisinä vuosina ei tapahdu paljoa. Istutat pari lajiketta, keräät mitäänsanomattoman rypälesadon ja hyvällä tuurilla saat myytyä jotain Alkon alahyllylle päätyvää viinintapaista. Muutaman vuoden jälkeen olet kuitenkin saanut kellarin kuntoon ja hyvät lajikkeet kukoistamaan. Äkkiä pisteitä ja vakioasiakkaiden tuomaa rahaa alkaa tulla kiihtyvällä vauhdilla ja pelin loppu onkin hyvin lähellä. Silloin jokainen meeple pitää sijoittaa maksimaalisesti, ottaa riskejä satunnaisbonuksia antavien vieraskorttien kanssa tai yksinkertaisesti koittaa blokata toisten pelaajien kriittisiä toimia pelilaudalla.

Viticulture tuo hyvin palkitsevan tunteen, kun saat lopulta agrimarketista ostamasi köynnöksen alut kukoistamaan ja viinikaupan käymään. 

Peli on kaiken lisäksi nätti, kuten Stonemaierin peleiltä osaa jo odottaakin. Viimeisen silauksen täydelliselle pelille tuo kuitenkin tuo jo mainitsemani teema. Se on niin vahva, että auringon kypsyttämän rypäleen voi lähes maistaa suussaan pelatessaan.

Hiljakkoin sain tähän Tuscany Essential Edition -lisärin, joka vielä ennestään parantaa pelilaudan vuodenaikojen mukaista työläistenasettelua ja tuo lisäjuttuja. Niitä en ole edes ehtinyt vielä kokeilla, joten on vaikea nähdä Viticulturen aseman listalla putoavan radikaalisti vielä pitkään aikaan.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti