Syksyn 2016 Hot-10

by 22.30.00 0 kommenttia

Sydänsyksyn kunniaksi on tullut aika listata ajankohtainen hottis-kymppilistamme. Eli mitä meidän tekee eniten mieli pelata juuri nyt? Siinä missä edellinen, kesällä laadittu listauksemme käsitti vain oman ludoteekin pelit, nyt on käytössä laajennetun pelikirjaston käsite: peli on mukana kisassa, kunhan meillä on siihen helppo access.

Annikan lista:

1. Fury of Dracula 3rd edition
2. Evolution
3. Glen More
4. Carcassonne Uusi maailma
5. Viticulture Essential Edition
6. Sweet Spot
7. Dale of Merchants (kumpi vain)
8. Steam
9. Nefertiti
10. Mundus Novus


Kaitsun lista:

1. Glen More
2. The Grizzled
3. Fury of Dracula 3rd edition
4. Castles of Burgundy Card Game
5. Power Grid
6. Egizia
7. Castles of Mad King Ludwig
8. Sweet Spot
9. Mundus Novus
10. Timeline


Annika:

Heti ensimmäisenä pistää silmään, että meillä on hottislistoilla neljä samaa peliä. Näistä kaksi on molemmilla jopa kärkikolmikossa: Glen More ja Fury of Dracula 3rd edition. Näistä Dracula ainoana oli molempien listalla myös kesän hottislistalla. Kun tajusin tämän, vaivuin syvään häpeän alhoon. Nimittäin, tämä peli on meillä vielä pelaamatta. Kaitsu on opiskellut sääntöjä ikuisuuden, lauta värkkeineen on ollut aseteltuna pöydälle jo parikin kertaa, mutta sitten on taas tullut “jotain muuta”. Ajan löytyminen on haaste, mutta vannon, että vuoden loppuun mennessä Dracula poistuu häpeälistaltamme. Kutina sen pelaamiseen on sen verran kroonista. Glen More tuli taloon myöhemmin ja aika pitkään sekin sai vuoroaan odottaa. Ensimmäinen pelihetki ei ollut omalta puoleltani optimaalinen: töissä oli ollut raskas päivä, ja kun vielä illalla Kaitsu vei nenäni edestä tärkeitä laattoja Glen Moressa, taisin ottaa häviön vähän turhankin raskaasti. Marttyyriuden sumentaman tunnetilanikin läpi kuitenkin tajusin, että kyseessä on erittäin hyvä peli. Tässä saa Carcassonnen ja Francis Draken samassa paketissa.

Fury of Draculan ja Glen Moren väliin, listan kakkoseksi olen sijoittanut Evolutionin. Se on seitsemännen sijan valloittaneen Dale of Merchantsin ohella toinen listalla olevista peleistä, joita emme itse omista, vaan joita olemme päässeet kokeilemaan pelikerhossa. Tykästyin suuresti Evolutionin mekaniikkaan, jossa täytyy sekä hallita resursseja että tarkkailla koko ajan silmä kovana, mitä muut tekevät. Teemaltaan peli on eläinpopulaatioiden hallintaa, mikä on tosi jees ja minun makuuni. Dale of Merchantsia pelasin viime viikolla, ja se oli ensimmäinen varsinainen pakanrakennuskokemukseni ever. Kokemattomuuteni näkyi pelimenestyksessä, ja suurimmat ahaa-elämykset koin vasta jälkikäteen, kun kertasin pelin kulkua mielessäni. Olisi kiva päästä pelaamaan uudelleen nyt kun tiedän jo vähän, mikä toimii ja mikä ei.

Pussukan puutteessa säilöimme Carcassonne Uuden maailman laatat kirjakoteloon. Laattojen värit ovat kauniit.

Kärkivitoseen mahtuvat vielä Carcassonne Uusi maailma ja Viticulture Essential Edition. Hankin Carcassonnen facekirpparilta muutama viikko sitten, ja yllättäen se ponkaisi suosikikseni eri Carcassonne-versioiden joukosta. Pelin löytöretkeilijä-meeplet tuovat kisaan mukavasti aikapainetta ja estävät pitkiä kaupunginrakentamisprojekteja. Mitä Viticultureen tulee - sehän nyt vaan on aivan pelien loistavinta kärkikastia, ja sen keikkumista jatkuvasti hottislistallani hillitsee lähinnä se, että viininteko on raskasta eikä sitä jaksa kuin kerran-pari putkeen. Nyt, kun olen pitänyt taukoa kesäkuusta saakka, toscanalainen Pinot Noir voisi maistua taas. Jos vaikka uskaltautuisin seuraavalla kerralla tekemään myös roseeta ja kuoharia.
Nefertitissä hankitaan mahdollisimman
arvokkaita lahjasettejä kuningattarelle.

Kun Vitin myötä päästiin worker placementtien makuun, niin käsitellään samaan syssyyn Nefertiti, joka on sijalla yhdeksän. Ehdoton positiivinen yllättäjä! Kaitsu tilasi alkusyksystä Ranskasta törkyedullisesti törky-ison paketin pelejä, ja Nefertiti oli yksi niistä. Saimme sen pöytään eilen. Egypti-teema ja työläistenasettelu ovat meille ilmeisesti pettämätön kombo, pidämmehän valtavasti myös Egiziasta, joka löytyykin Kaitsun hottislistalta. Nefertiti on Egiziaa huomattavasti yksinkertaisempi peli, jossa kuitenkin on sen verran dynamiikkaa, että olo on matsin jälkeen kylläinen.
Kaitsun Print'n'Play -paja täydessä toiminnassa.

Sijoille 6-10 olemme Kaitsun kanssa sijoittaneet kaksi samaa peliä: Sweet Spotin ja Mundus Novuksen. Näistä edellinen on tenniksestä ammentava Kickstarter-julkaisu, jonka hankin print and play -versiona. Olen jopa sitä mieltä, että Sweet Spot ja Viticulture ovat teemallisesti onnistuneimmat pelit, joita olen kokeillut. Eli teema tukee mekaniikkaa ja päinvastoin. Lisäksi Sweet Spotin mekaniikka on virkistävän erilainen (omiin pelikokemuksiini peilaten, joita ei toki vielä ole hurjan laajasti). Olen jo alkanut seurata aktiivisesti Sweet Spotin suunnittelijan seuraavaa projektia. Mundus Novus oli täsmäostos: kun suunnittelijana on Bruno Cathala ja kuvittajana Vincent Dutrait, on lupa odottaa hyvää. Oikein mukava peli tämä onkin. Sääntöjen opettelussa oli muutama kinkkinen kohta, josta ei meinannut saada selvää edes Rahdon videon avulla. Peli oli häipynyt mielestäni, kunnes näin viime pelikerhossa Kaitsun selittävän sitä Ninnille ja tuumasin, että olisipa taas kiva lastata tupakkia Eurooppaan.

Viimeisenä, tai itse asiassa kahdeksantena, on listallani Steam. Ostin sen lautapeliharrastushuuman aivan ensi hyrinässä. Olemme leikkineet ratapohattoja vasta yhden kerran, kahdestaan ja kuumeessa, ja olisi korkea aika päästä pelaamaan ihan kunnolla ja vähintään kolmella pelaajalla. Viimeksi rakentelimme vain suoria ratoja, ja jokin funktio niillä haaroittuvillakin varmasti on.


Kaitsu:

Listaykköseksi minulla pääsi Glen More, siinä osuu aika moni asia kohdilleen oikein rapsakasti. Ulkonäkö ei kyllä ole kovin kummoinen, ja komponentit jättävät toivomisen varaa. Pelissä on laattojenasettelu ja niiden “värvääminen” yksisuuntaisesta rondelista saatu kivasti yhdistettyä. Glen More tarjoaa myös kivaa kikkalumahdollisuutta, kun eri laattojen aktivointia voi ketjuttaa tarkalla sijoittelulla. Koko skottiteema lammastiloineen ja viskitislaamoinen tuntuu myös aika virkistävältä. Tekisi mieli ottaa viskilasi pelin ääreen ja pistää jotain säkkipillimusiikkia soimaan, jotta pääsisi vielä enemmän tunnelmaan.

The Grizzlediä pelattiin hiljattain pelikerhossa kolme erää putkeen, ja se jäi todella pyörimään mieleen pitkäksi aikaa jälkeenpäin. Osiltaan siksi, että hävisimme kaikki pelit, ja revanssinhalu on kova. Ryssin sitä paitsi ainoan erän, jossa olimme lähellä voittoa, nostamalla tarpeettomalla riskillä kortin joka sitten johti häviöön. Ensimmäinen maailmansota on harvoin esillä niin peleissä kuin elokuvissa, joten The Grizzled saa jo siitä irtopisteitä. Myöskään nopeasti pelattavia korttipohjaisia yhteistyöpelejä ei tule usein vastaan. Pelin tunnelma on masentavampi kuin ankeuttajan huono päivä. Parhaanakin päivänä juoksuhaudoissa päälle sataa kranaatteja, usein saa vielä kärsiä pakkasesta, sateesta tai pimeydestä. Kukin pelaaja saa hahmolleen pelin edetessä kaikenlaisia fobioita kranaattikammosta lähtien. Pelissä keskitytään yksinomaan sotilaiden keskenäisen veljeyden voiman ylläpitämiseen sen sijaan, että ukot sankaroisivat taistelun tiimellyksessä. Jokainen pakasta omalla vuorolla nostettava kortti on joko huono tai tosi huono. Paitsi on siellä se Jouluaatto, joka tosiaan tuntuu pieneltä ihmeeltä, myrskyn silmältä kaiken surkeuden keskellä. Kuvitus muistuttaa tuon ajan pilapiirroksia, ja koko graafinen ilme tuo mieleen parin vuoden takaisen Valiant Hearts -videopelin, josta pidin paljon. Todella haastava peli voittaa, varsinkin kun tuurilla on paljon merkitystä eivätkä todennäköisyydet ole lainkaan pelaajien puolella.

Fury of the Draculan kartta kutsuu seikkailuun, mutta toistaiseksi olemme jänistäneet.

Annika jo totesikin Fury of Draculan häpeälistan tuoman painoarvon, joka nosti sen kolmoseksi hottis-listallani. 3-4 tunnin kesto ja pieni rimakauhu sekä sääntöjen oikein saamisesta että siitä että peliporukka ja vireystila on oikea vievät tämän kokeilua aina vain eteenpäin. Häpeä on nostanut listalle myös nelosena olevan Castles of Burgundy Card Gamen. Se on ollut alkukesästä saakka kaapissa. Harmi, sillä monet kehuvat sitä paremmaksi kuin kovassa maineessa oleva emopeli.

Power Grid
oli yksi ensimmäisiä täsmähankintojamme, mutta olen pelannut sitä vasta kahdesti. Tiedän, että peli on hyvä mutta pöytään sen saanti on hankalaa. Osittain se johtuu siitä, että vuorojärjestys muuttuu pariin kertaan kierroksessa ja sen jatkuva säätö vie hermoja. Sen varmaan oppisi katsomaan nopeasti, jos olisi tapana pelata jotain raskaampaa peliä useampia kertoja lyhyen ajan sisään. Meillä ei tällaista tapaa ole, uudet pelit kiilaavat aina jonon kärkeen ja vanhat jäävät lehtereille kärkkymään. Ensimmäisten kuulopuheiden mukaan Power Grid Card Game antaa saman kokemuksen hiotummassa ja nopeammassa paketissa. Sekin kiinnostaa, mutta tätä olisi pakko nyt pelata pari kertaa, varsinkin kun olen hankkinut siihen tuunattuja komponentteja ja pari lisäosaa.

Kuutosena listallani on Egizia. Minä niin tykkään työläistenasettelusta, pari tuntia sitten juuri saatiin Francis Drake pelattua ja se oli hermoja raastavaa puuhaa, kun jokainen virhearvio kostautui heti pisteissä. Egizia on tässä sarjassa vähän kevyempi ja nopeampi peli, mutta tarjoaa silti kaikki genren herkut ilman mitään nähtäviä heikkouksia. Muinais-Egypti on teemana niin kova, että tämä on kovin houkutteleva yhdistelmä. Castles of Mad King Ludwig on tilalla seitsemän. Pelasin tätä Junaconissa helmikuussa, ja siitä jäi nälkä päälle. Ostin sen hiljakkoin kokoelmiin, mutta vielä en ole päässyt sitä pelaamaan Annikan kanssa. Pelissä on hieno huutokauppasysteemi, ja pidän myös rakenteluun liittyvästä optimoinnista. Ludwig voisi olla listalla paljon korkeammallakin, mutta pelin ulkoasu on vähän... öh… anakronistinen, ja alkuasettelu nostaa hien pintaan.

Uusin tulokas listalla on Sweet Spot. Print and Play -askarreltu Kickstarter-korttipeli simuloi tennisottelua. Luulin tätä sellaiseksi kepeäksi ja nopeaksi filleriksi, mutta tämä on yllättävän kova peli. En ole tennistä kovin montaa kertaa pelannut saati telkkarista seurannut, mutta sen vähän perusteella väitän tämän olevan ihan helkkarin hyvä käännös korttipeliksi. Käsikorteista koittaa valita sellaisen jolla sijoittaa pallon mahdollisimman ikävään paikkaan vastustajalle ja miettii koko ajan yhtä lyöntiä tulevaisuuteen. Tämän lisäksi pitää katsoa, että ei väsytä itseään liikaa. Sain viime pelissämme juoksutettua Annikalta mehut loppuun, minkä jälkeen pääsin hallitsemaan palloa tavalla, joka palkitsi hienosti. Fiilis on sama kuin jossain Magic the Gatheringin hyvässä kaksintaistelussa, jossa vastustaja torpedoi hyvän suunnitelmasi, mutta teet ovelan pelastuksen, jonka toinen taas kuin ihmeen kaupalla kääntää edukseen.

Yhdeksänneksi listallani nousi Bruno Cathalan ja Vincent Dutraitin yhteistyönä syntynyt Mundus Novus. Tämä on näitä pelejä, jotka näyttävät kauniilta ja helposti omaksuttavilta, mutta joista pienen tauon jälkeen saakin sitten ihmetellä, että mitäs pirua tässä pitikään tehdä.
Vincent Dutraitin maalaamia kauppatavaroita kelpaa keräillä.
Markkinoita hyödyntämällä kerätään kauppatavarasettejä, jotka muutetaan joko paremmaksi kauppalaivastomoottoriksi tai voittopisteiksi. Vuorottain vaihtuvat eventit ja pelaajajärjestyksellä tapahtuva jatkuva kikkailu tekevät tästä paljon moniulotteisemman kokonaisuuden kuin uskoisi. Voittoehtojakin on kolme erilaista, jolloin strategiaa voi vaihtaa lennosta. Tästä pelistä paljastuu kaikenlaista kiehtovaa pientä joka pelikerralla.

Kympiksi kiri älyttömän simppeli Timeline. Tämä oli ollut meillä tutkalla pitkään, mutta hankimme vasta ihan hiljattain maailmanhistoria-version. Pieneksi peliksi tämä on ensinnäkin nätti kuin mikä, toiseksi historia on meikäläisen vahvuuksia. Kirsikkana kakun päällä tämän opettaa minuutissa. Pelimekaniikka ei voisi olla juuri yksinkertaisempi: pöydälle asetetaan kortti jossa on joku historiallinen tapahtuma, kuten Titanicin uppoaminen vuonna 1912. Sinulla on kädessäsi neljä korttia historiallisista tapahtumista ja pelaat niistä vuorollasi yhden. Tavoite on onnistua sijoittamaan oma korttisi aikajanalla oikeaan paikkaan, eli tapahtuiko sen tapahtuma ennen vai jälkeen Titanicin uppoamisen. Kortin pelaamisen jälkeen se käännetään ympäri ja tarkistetaan menikö oikein. Ekoilla kierroksilla peli on helppoa, mutta usealla pelaajalla jo parin vuoron jälkeen tapahtumia on pöydällä jo niin paljon, että oikean aikajanan raon löytäminen onkin jo varsin haastavaa. Sopivalla porukalla tässä tulee mukavaa pätemistä ja ääneen päättelyä. Lisäosia tämä vaatii varmasti ennen pitkää, muuten etu kääntyy useammin pelanneiden suuntaan.

Edellinen hottislistaus: Kesän 2016 Hot-10

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti