Vertailemme sarjassa viittä tietyn teeman peliä keskustelevalla tyylillä. Tämä on siis viiden suora, ei viiden parhaan suora. Tällä kertaa aiheena ovat kirppiksiltä tekemämme lautapelilöydöt vuonna 2016.


Pelikerhon perustamisen jälkeen emme ole Annikan, Akin ja Ninnin kanssa päässeet saman pöydän ääreen, sillä pelien opetus jakaa porukan kerhossa hajalleen. Lauantaina pidimme kuitenkin neljästään lähemmäs 7-tuntisen maratonsession.

Aloitetaan oppitunnilla Japanin poliittisesta historiasta 1500-luvulla. Maa oli perinyt edelliseltä vuosisadalta  niin sanotun sotivien valtioiden kauden. Lääninherrat eli daimyot hallitsivat provinsseja lähes riippumattomasti samurai-armeijan ylipäällikkö shogunista.

Onko mitään järkeä sijoittaa rahaa pelilaatikon organisoijaan? Kaitsu kertoo millainen on tallinnalaisen GameGuardin Dixit Box organizer.


Vertailemme sarjassa viittä tietyn teeman peliä keskustelevalla tyylillä. Tämä on siis viiden suora, ei viiden parhaan suora. Sarjan ensimmäisessä osassa teemana ovat 20 minuutin korttipelit.


Vuonna 2015 ilmestynyt Pi mal Pflaumen, meidän perheessä yksinkertaisesti ”Piimaali” tai luumupeli, ammentaa matemaattis-luonnontieteellisistä teemoista ja vääntää ne hieman tavallista monimutkaisemmaksi tikkipeliksi. Peli on kepeämpi kuin mitä sen suunnittelijalta Matthias Cramerilta on totuttu odottamaan.

Stormskärin Kerstinin lampaat laiduntavat majakkaluodolla keväästä syksyyn. Kun ilma on tyyni ja apila rehevää, on lampaiden elämä mallillaan. Kelpaa Kerstininkin käydä lampaitaan katsomassa vaikka päivittäin. Mutta kosteita ja lämpimiä jaksoja seuraa usein myrsky. Se riepottelee rakennuksia ja lyö jäljet luotoon. Koko majakka vavahtelee, ja Kerstinin pursi pääsee vain vaivoin laituriin. Silloin on ryhdyttävä pelastustoimiin.


Manetho oli oppinut tiilien valmistuksen ja kiventyöstön Beni Hasanissa. Nyt hänet oli määrätty Gizaan työstämään Kheopsin suurta pyramidia. Valmis pyramidi nousisi taivaaseen asti. Vaikka se oli saavuttanut vasta puolet korkeudestaan, se jo hämmensi näkijänsä. Ptah oli totisesti antanut suosionsa faaraon arkkitehdeille!

Kiviä kulki jatkuvana, hitaana virtana Manethon ohi kohti pyramidin päälle johtavaa ramppia. Kohta hän saisi laskea työvälineensä tältä päivältä. Tunnin päästä hän söisi työläisten leirissä leipää ja katselisi kuinka astronomit ja astrologit nousisivat temppelin katolle tutkimaan tähtien sanomaa.


Egizian ovat suunnittelleet Flaminia Brasini,
 Virginio Gigli, Stefano Luperto, sekä
 Antonio Tinto, eli yhteisnimeltään Acchittocca. 

Egizia (2009) on rikollisen vähän huomiota saanut italialainen työläistenasettelupeli. Pelaajat rakentavat muinaisessa Egyptissä pyramidia, temppeliä ja obeliskia sekä riviä hautoja virkamiehille ja muille faaraon uskollisille palvelijoille. Parhaan rakennusryhmän johtaja voittaa.

Egiziaa on kuvailtu arvosteluissa “nopattomaksi Stone Ageksi” ja “Stone Age 2.0:ksi”. Oma Kivikausi-kokemukseni on jäänyt katselun tasolle, mutta kyllä Egizia on sitä ja Lords of Waterdeepiä tuhdimpi. Lähinnä vertaisin sitä raskaudessa Viticultureen. Hiukan yllättäen Egizia on vain 2-4 pelaajalle, lohdutukseksi todettakoon heti kättelyssä, että kaksinpeli toimii hyvin.

Kaunis kuin Nefertiti


Pelilauta on virkistävän kompakti. Ainakin meillä tuntuu usein pelaajien oma tila loppuvan, kun lauta omii pöydästä leijonanosan. Egizian pelilauta on juuri sopivan kokoinen pelin keskiössä olevia Niilin ranta-alueita kuvaamaan. Väripaletti on beigevoittoinen, hiekkaa ja kalkkikiveä kun ympäristössä riittää. Keskellä kulkee Niilin vihreä ranta-alue.  Lautaan on piiperretty kamelikaravaaneja, kivilouhoksia ja muita pieniä detaljeja, joita katselee ilokseen. Pelilaudan takakanteen on painettu pelin kansikuvan lyijykynäluonnos, mikä on sekin kiva idea.

Pelaajilla on lisäksi omat pelilautansa, joissa pidetään lukua työmiesten määrästä, ruoantarpeesta ja omista kalkkikivivarannoista. Puunappuloilla on toteutettu Niilillä kulkevat jokilaivat sekä rakennuksissa tarvittavat kivipaasit. Muita komponentteja ovat Niili- ja Sfinksi-kortit. Ensiksi mainituilla arvotaan kunkin kierroksen saatavilla olevat resurssit joen varrelle. Sfinksi-korteilla taas saa erilaisia pysyviä tai väliaikaisia bonuksia sekä lisäpisteitä antavia tehtäviä. Kokonaisuutena peli näyttää varsin hyvältä ja selkeältä.


Virran vietävänä

Egizian pelikerta koostuu viidestä laivamatkasta alas Niilin juoksua. Matkan varrella pysähdytään työläistenasettelumekaniikalla poimimaan kyytiin työväkeä, viljaa sekä kalkkikiveä. Reitti alas jokea on yksisuuntainen, joten pelaaja joutuu aina valitsemaan prioriteettinsa tarkkaan. Samasta mekaniikasta kirjoitin hiljattain Francis Draken arvostelussani. Näiden perusresurssien lisäksi voi kertakäyttöisiä tai pysyvämpiä etuja tuovia toimintokortteja rannoilta löytyä.
Matkalla on mahdollista pysähtyä Sfinksin kohdalle nostamaan pakasta satunnaisia bonuksia ja salaisia tehtäviä antavia kortteja. Tähän pitää uhrata työvoimaa ja kivivarantoa. Alajuoksulla, Gizalla rakennetaan välittömästi voittopisteitä tuovia rakennelmia. Toisella puolen jokea on vuorosta toiseen vaihtuvat Niili-korttien tuomat pysähdyspaikat ja toisella puolella kiinteät, lähinnä työvoimaa ja rakennuskohteita antavat satamat.

Työväen hyvinvoinnin (ja pistesaldon) kannalta oleellista on viljan riittävyys. Omalla vuorollani olen voinut pysähtyä vaikka Thebaan hakemaan lisätyövoimaa pyramideille, mutta jos en saa ruokittua tätä porukkaa se tietää heti miinuspisteitä. Viljan tuotantoaan voi lisätä nostelemalla Niilin varrelle satunnaisesti pakasta tulevia viljakortteja. Viljan tuotanto on vahvasti kiinni Niilin tulvista, joiden ennustaminen on vaikeaa - varsinkin kun vastustaja voi halutessaan aiheuttaa kuivuutta!



Vihreät viljakortit tuottavat vähiten satoa, mutta toimivat aina. Keskikokoisen tulvan aikana keltaiset viljakortit tuottavat reilummin. Ruskeat viljakortit ja niiden huikeat viljamäärät saa käyttöön vasta ison tulvan myötä, kun viljelyala moninkertaistuu.

Keskittymällä vihreisiin viljakortteihin pitämällä työvoimansa vähäisenä välttää kyllä miinuspisteet kuivakausina, mutta isot pistetilit jäävät silloin rakennuksilla tekemättä. Tällöin taktiikkana tuleekin olla vaikuttaa tulviin siten, että vastustajat eivät pääse hyötymään keltaisista ja ruskeista viljakorteistaan. Pyramidien ja temppeleiden vaatimat työmäärät  lisääntyvät sitä mukaa mitä pidemmälle ne valmistuvat. Kiveä tosin kuluu samalla vähemmän.
Kuivuuden tullessa työläisten ruokahuolto joutuu suurten haasteiden eteen.

Tasajuoksua suistomaalle saakka

Iso osa pelistä on resurssien hallintaa. Mitä viljaa ja paljonko hankin? Paljonko uskallan palkata työväkeä ja koska kivituotantoni on riittävää? Alkupelissä voi olla fiksua rohmuta jotain resurssia pois kilpailevilta gryndereiltä, mutta tulevilla kierroksilla resurssit tasaantuvat kyllä. Monopoliasemaa ei pitkään saa pidettyä.

Pelin edetessä myös Niili-kortit nousevat tehossaan. Viidennellä eli viimeisellä kierroksella ruokaa ja kiveä saa tajuttomia määriä yhdestä kortista. Ei se silti tasapainoa enää hetkauta siten, että ensimmäiset kierrokset huonosti pelannut voisi sprintata toisten ohitse pisteissä.

Viimeisen vuoron runsaat resurssinsa oikein panostamalla voi kuitenkin suorittaa jonkun sfinksikorteista saadun tehtävän, kuten vaikka pyramidin valmistumisen. Siitä voi saada ratkaisevat bonuspisteet. Egizia on nimittäin äärimmäisen tiukka, voitto ja kolmostila voivat olla vain pisteen päässä toisistaan.

Sfinksikortit antavat lisäpisteitä, jos niiden tehtävät on suoritettu pelin loppuessa, Oikeanpuoleisesta kortista esimerkiksi saa 8 pistettä, jos pelaaja on rakentanut pyramidia vähintään seitsemällä kalkkikivellä.

Egizia osuu omassa worker placement -kokemuksessani aika mukavaan rakoon. Se ei ole ihan niin puhtaasti matemaattinen harjoitus kuin Francis Drake, siinä on enemmän sisältöä kuin Lords of Waterdeepissä, eivätkä satunnaisuutta tuovat sfinksikortit ole kuitenkaan niin ratkaisevia kuin kesä- ja talvivieraat Viticulturessa.

Egizia on hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Sen mekaniikoista voi nähdä toistoja myöhemmissä työläistenasettelupeleissä. Stonemaier Gamesin (mm. Viticulture) pääsuunnittelija Jamey Stegmaier onkin nostanut Egizian yksisuuntaisen työläistenasettelun yhdeksi aiheeksi suosikkipelimekaniikkojaan esittelevässä videosarjassaan. (https://www.youtube.com/watch?v=xF1xh8nZ3vs)

Lopuksi ote Egizian innoittamasta historiallisesta romaanista 50 Shades of Beige. 

Nefertiti katseli lumoutuneena Manethon öljyisiä, auringonpaahtamia reisilihaksia ja kuunteli tämän hengitystä kaarevalla kaulallaan. Ei, en saa antaa hänen tehdä tätä, tai vaarannan koko valtakunnan ja etruskinperkeleet hyökkäävät padon takaa terävine tikareineen ja raakalaishuutoineen. Mutta nuo lihakset! Tonnin painoisia pyramidikiviä nostaneet! Ja, hyvä jumala, tuo suu! Sille ei yksinkertaisesti sanottu ei.
Papyruskaislikko suhisi hiljaa, kun Manetho nosti Nefertitin harteilleen ja kantoi tämän veneeseensä. Ibiskukko rääkäisi jossain kaukana, missä faaraon orjat ahersivat kalkkikivikaivoksella. Nefertiti ei kuullut sitä enää. Hän eli jo todellisuuspaossa.

Disclaimer:  Historiallinen akkuratiteetti on uhrattu armotta tarinan edeltä.








Kirjoitin aiemmin arvion originaalista Love Letteristä, joten tämä teksti lähinnä täydentää sitä muutaman eri version osalta. Testiin pääsi Akin hankkima Love Letter: Batman sekä Annikan Poromagiasta tilaama, vähän tuntemattomampi Love Letter: Legend of the Five Rings.

Kickstarteriin ilmestyi elokuun lopulla rahoitettavaksi korttipeli, joka lumoaa kauneudellaan. Biblioksesta tutun Steve Finnin ja Viticulture-kuvittaja Beth Sobelin nimet julkaisun kannessa herättävät mielenkiinnon. Haastattelimme Eduardo Barafia, joka on ruorimies ja visionääri Herbaceous-projektin takana.